Koira, kärsivä pioneeri

Kuvassa seisoo kaksipäinen koira. Otus on Vladimir Demihovin (1916–1998) luomus. Juttu Suomen Kuvalehdessä helmikuussa 1965 kiteytti: ”Demihov ei ole mikään kamarioppinut. Hän on kokeilija.”

Iina Kohonen on taiteen tohtori ja tutkimusetiikan asiantuntija. Hän törmäsi Demihoviin tutkiessaan Neuvostoliitossa vuosina 1957–1969 julkaistuja kosmonauttien kuvia. Koe-eläiminä käytetyt terhakat avaruuskoirat olivat neuvostopropagandan ydintä, mutta kylmän sodan keskellä myös tieteen muilla saavutuksilla ylpeiltiin. Demihovkin kiersi maailmalla tovin alansa tähtenä.

Suomen Kuvalehti kertoi Demihovista myös vuonna 1962. Tuolloin hän oli kytkenyt koiraan toisen sydämen sen oman elimen rinnalle. Jutussa moskovalainen kirurgi lupautui suorittamaan vastaavan operaa­tion vanhempien pyynnöstä kolmevuo­tiaalle tanskalaistytölle, jolla oli synnynnäinen sydänvika.

Keväällä 1965 suomalaislääkäri kritisoi SK:ssä Demihovin menetelmiä, mihin Demihov puolestaan kirjoitti neljän ja puolen sivun vastineen ”Elinten siirto radikaali tie ihmiselämän pidentämiseen”.

Demihovin ideoista nykylukijaa kylmää eniten väittämä, että aivokuollutta ihmistä voitaisiin käyttää elinpankkina ja energian lähteenä häneen ulkoisesti kytketyille elimille. Niitä irrotettaisiin vainajilta ja pidettäisiin elossa aivokuolleen verenkiertoa ylläpitämällä.

Demihovin mukaan tällaiseen ruumiiseen voidaan liittää myös kuolleina syntyneitä lapsia, joiden aivoja ei ole kyetty pelastamaan, mutta ruumis on muuten kunnossa. Keho tulisi kasvamaan ja sen mukana nuoret elimet, joita voitaisiin siirtää vanheneville ja kaikenikäisille potilaille.

Demihovin ajattelu juonsi 1920-luvun neuvostoliittolaisesta eetoksesta, jossa korostettiin kuoleman voittamista ja tieteen kaikkivoipaisuutta. Myöhemmin hänen metodinsa kyseenalaistettiin virallisesti.

Kohonen pohtii teoksessaan Neuvostoliiton tieteen saavutuksia ja niiden suhdetta aikansa arvoihin. Hän itse ei alunperin edes käsittänyt, että sattumalta löydetty kuva esitti todella yhtä eläintä, jolle vain oli istutettu toisen koiran pää.

Nykytieteen etiikan näkökulmasta moinen tuntuu käsittämättömältä, vaikka eläinkokeita tehdään enemmän kuin Demihovin aikaan. Kuolleista herättäminen vain sopi mahtavuudellaan ylpeilevän Neuvostoliiton ideologiseen viestintään.

Eläinystävänä Kohonen varoittaa järkyttävästä lähdemateriaalista: mainitut valokuvat ja opetusfilmit löytyvät pääosin netistä. 

Iina Kohonen: Kaksipäinen koira ja muita eläimiä Neuvostoliiton tieteessä. 283 sivua. Tammi, 2024.