Eräänlaista sodankäyntiä
Elina Snickerin näytelmä sukeltaa tieteen historiaan, uteliaisuuteen ja piinaavaan kunnianhimoon.
4
MIN
Rosettan kivi on ennen ajanlaskumme alkua Egyptissä kaiverrettu graniittilaatta, joka on toiminut avaimena hieroglyfien arvoitukseen.
Se sisältää saman tekstin hieroglyfeillä, muinaisegyptiksi demoottisella kirjoituksella sekä muinaiskreikaksi kreikkalaisella kirjoituksella.
Tuon kiven äärellä näytelmäkirjailija Elina Snicker ja ohjaaja Saana Lavaste liikuttuivat vuonna 2017. He päätyivät lontoolaisen British Museumin näyttelyyn, jossa paasi oli esillä.
”Olimme molemmat vähän kyynel silmässä”, Snicker kertoo nyt, kun hänen kirjoittamansa näytelmä Rosettan kivi – muista minut ikuisesti on saamassa ensi-iltansa Lavasteen ohjaamana helsinkiläisessä Ryhmäteatterissa.
Näytelmässä ratkotaan kilpaa hieroglyfien arvoitusta.
Yksi tutkijoista tokaisee, että ”tieteelliset tutkimukset ovat eräänlaista sodankäyntiä, jota käydään komeroissa kaikkia edeltäjiä ja aikalaisia vastaan”.
Keskenään kilvoittelevat todelliset historialliset hahmot, 1800-luvun alussa vaikuttaneet tieteilijät Thomas Young ja Jean-François Champollion.
Toisella aikatasolla ollaan British Museumissa ja nykyajassa. Rosettan kiven äärellä kohtaavat museon yövartija ja tulkki.
Snicker palasi itsekin British Museumiin.
”Olen tehnyt aika valtavan tutkimustyön. Hain British Museumin kaupasta Champollionista ja Youngista kertovia kirjoja, joita en muualta saanut.”
Rosettan kivi on Snickerin sanojen mukaan vaikein näytelmä, jonka hän on kirjoittanut. Draama piti kuoria esiin tosiasioiden keskeltä. ”Kirjoittaessa piti tasapainotella sen kanssa, mikä on totta, mikä ei ole totta ja mikä olisi tarinallisesti kiinnostavaa. Ja sitten toisaalta Rosettan kiven ajatus tuo ison ja monitasoisen aihemaaston eteen.”
Näytelmässä käsitellään muun muassa kielen ja kulttuurin kääntämisen vaikeutta sekä historian omimista.
”Minua kiehtoi aivan hirveästi ihmisten uteliaisuus, joka on minusta hirvittävän kaunis asia. Sen kääntöpuolena on kuitenkin sellainen haltuun ottamisen taipumus, mikä taas ei ole niin kaunis asia – omistamiseen, kunnianhimoon ja egoon liittyvät jutut”, Snicker kertoo.
Snicker liittyi 14-vuotiaana hämeenlinnalaiseen Janakkalan harrastajateatteriin, jossa hän sai myös kirjoittaa. Myöhemmin hän luki dramaturgiaa Teatterikorkeakoulussa.
Näytelmäkirjailijana Snicker tunnetaan muun muassa teoksistaan Maamme – Nykykuvia Suomesta (2011), Harmony Sisters – Kolmannen valtakunnan sisaret (2015) ja Puolustusvoimat, rakastettuni (2017). Hän toimii myös dramaturgina eli muokkaa näytelmätekstejä kirjailijoiden apuna.
Vaikka Rosettan kivi sukeltaa historiallisiin tapahtumiin, sitä voi lukea kuvauksena taiteen maailmasta. Hupenevan rahoituksen ja tiukentuvan apurahakisan kaudella myös taiteen tekemistä voi ajatella eräänlaisena sodankäyntinä edeltäjiä ja aikalaisia vastaan.
”Kyllähän sitä kilpaillaan apurahoista, areenoista, tuotantopaikoista ja sitten näkyvyydestä”, Snicker myöntää.
Hän ei kuitenkaan koe olevansa keskellä sotaa kollegoidensa kanssa. Vuonna 2007 Snicker oli perustamassa näytelmäkirjailijoiden Teksti-yhteisöä, jossa ”meininki on kollegiaalista”. Yksilöllisen kilpailun sijaan Snicker painottaa yhteistyötä. Asetelma voi hänen mukaansa olla kuitenkin hyvin erilainen alalle vasta tulevien näkökulmasta.
”Monesti olisi hyvä, että kirjailijan mukana olisi ohjaaja, joka ikään kuin tulkkaisi teoksen teatterin suuntaan. Jos itsellä ei ole vielä nimeä alalla, työpari on aika tärkeä asia.”
Tässä piilee Snickerin mukaan ongelma. Ohjaajaa tarvitaan usein tulkiksi senkin takia, ettei kaikissa teattereissa enää ole dramaturgeja, ”kirjallisen sivistyksen ja lukukyvyn vaalijoita”, kuten Snicker heitä kutsuu.
”Ilman heitä semmoiset ei-perinteisen näköiset näytelmät voivat aika hankalasti mennä läpi teatterille. Jos teksti näyttää vähän runolta tai proosamaiselta, sitä ei välttämättä tunnisteta vaan ajatellaan, että tämä on vaikea.”
Snicker on yksi kolmesta dramaturgista, jotka pyörittävät Uuden näytelmän toimistoa eli Untoa. Se toimii yhteistyössä teattereiden kanssa ja tarjoaa dramaturgisia palveluja ja koulutusta.
Rosettan kiven työstämisessä Snickeriä on avustanut dramaturgi-kirjailija Heini Junkkaala. Snicker ja Junkkaala ovat jo 25 vuoden ajan auttaneet vuoroin toisiaan.
Kirjailijan nimi paistattelee kuitenkin käsiohjelmassa ensimmäisenä ja mainitaan lehtien palstoilla.
Rosettan kivessä puhutaan tieteilijöiden egosta, jota tieteelliset läpimurrot vaativat. Näytelmäkirjailijaltakin vaaditaan myös henkilökohtaista kunnianhimoa.
”Ajattelen, että ego on meidän moottori, ja sitä kautta syntyy halu toimia. Olen meditoinut aika paljon ja huomannut, että se alkaa pienentää sellaista egoa tai minäkeskeisyyttä ja kunnianhimoa. Minulla on ollut vähän kriisi sen suhteen, että vieläkö minulla on riittävästi moottoria kirjoittaa”, Snicker kertoo.
”On aika iso asia löytää aihe, jolle vaatii palstatilaa ja jonka kokee tarvitsevan kokonaisen näyttämön ja siihen hirveästi henkilöitä pyörimään. Mistä se motivaatio syntyy jotenkin aina uudestaan?”
Elina Snicker: Rosettan kivi. Ohjaus: Saana Lavaste. Ryhmäteatteri (Helsinginkatu 25, Helsinki) 13.12. asti.