Elina Merenmiehen kauhukuvat täyttävät Taidehallin

Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Elina Merenmies

Harva suomalainen taiteilija on tiivistänyt kauneutta ja kauheutta samoihin maalauksiin niin kuin Elina Merenmies.

Taidemaalarit Hugo Simberg ja Helene Schjerfbeck taisivat kauniin, pahaenteisenkin tyylin. Moni nykytaiteilija kuvaa maailman epäkohtia. Merenmiehen papereilla ja kankailla mustaakin mustemmat hahmot tuntuvat tuovan terveisiä suoraan kaameasta tuonpuoleisesta.

Merenmiehen, 44, työhuoneella on suurikokoinen ihmissusimaalaus, joka sai alkunsa 1990-luvun puolivälissä. Hän tekee teoksiaan pitkään ja hartaasti, jopa neljä ja puoli vuotta, kuten erästä toista työhuoneellaan olevaa maalausta.

Lyhytjänteisenä aikanamme tällainen sinnikkyys on harvinaista, ja se pitikin maalarin vuosia köyhyydessä, jopa kuvataidemaailman outona lintuna.

Vuonna 2001 Suomen kärkigalleristeihin kuuluva Ilona Anhava löysi Merenmiehen näyttelyn Kluuvin galleriasta, Senaatintorin kupeesta ja otti hänet talliinsa. Seuraavana vuonna Merenmies osallistui ryhmänäyttelyyn, joka oli esillä muun muassa Tanskan arvostetussa Arkenin nykytaiteen museossa. Ars Fennica -ehdokkuus seurasi 2006, pääsy Pohjoismaiden ykkösgalleristin Bo Bjerggaardin listoille vuonna 2008.

Osaavatko ne käyttäytyä?

Kun katselee Merenmiehen kauhukuvamaisia muste- ja akvarellitöitä, on yllättävää kuulla, että hän pelkää teostensa yleisöä.

“Olen kauhuissani joka kerta, kun kuka tahansa näkee uusia töitäni”, taiteilija sanoo.

Merenmiehen tähän asti suurin yksityisnäyttely avautuu Helsingin Taidehallissa tammikuun loppupuolella. Esille tulee 50-70 maalausta riippuen siitä, millaiseen ripustukseen taiteilija ja näyttelyn kuratoinut taidehistorioitsija Juha-Heikki Tihinen päätyvät.

“Uusia töitä katsoo kuin keskenkasvuisia lapsia”, Merenmies, teini-ikäisen tyttären äiti sanoo.

“Sitä toivoo, että näyttelyssä ne käyttäytyisivät kunnolla eivätkä kuin huonosti kasvatetut debytantit.”

Yhä hartaampaa

“Tällaista retrospektiiviä on hauska tehdä, kun pääsee selaamaan aiempia töitään”, Merenmies sanoo.

Keskeneräiset teoksena hän tosin piilottaa tarkkaan medialta. Kerran hänen keskeneräinen maalauksensa vilahti televisiossa ja innokas keräilijä tahtoi heti ostaa sen. Merenmies ei myynyt teosta.

Työhuoneella on uusi maalaus, joka on lähdössä alkukesästä Art Baseliin, yhdelle maailman tärkeimmistä taidemessuista. Maalaus edustaa Merenmiehen uutta, raamatullisempaa linjaa. Siihen suuntaan taiteilijaa on johdattanut hänen ortodoksivakaumuksensa lisäksi Baudelairen runokokoelman Pahan kukat suomentaja, esseisti Antti Nylén.

“Luin Antin Baudelaire-käännöksiä vuonna 2009 ja inspiroiduin kuvittamaan runoa nimeltä Pyhän Pietarin kieltäminen”, Merenmies kertoo.

“Piirsin kuvaa läpi yön. Lopputulos näytti Herätkää-lehden kannelta, mutta piirros muotoutui vähän myöhemmin. Älysin, että se voisi olla jonkin uuden alku.”

Viime syksynä Nylén pyysi Merenmieheltä kansikuvaa Pahan kukat -teokseen. Valinta osui Pietariin.

Elina Merenmiehen yksityisnäyttely Salaista iloa Helsingin Taidehallissa (Nervanderinkatu 3, Helsinki) 21.1.-4.3.

Kuva Petri Kaipiainen.