Renessanssi-ihminen ja multitaskaaja

Arvio: Walter Isaacson valottaa renessanssiajan ”multitaskaajan” työmetodeja, yksityiselämää ja heikkouksiakin.

elämäkerta
Teksti
Matti Komulainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Helikopteri, Vitruviuksen mies ja Mona Lisa. Leonardo da Vincin (1452–1519) saavutukset ovat niin monipuolisia, että yleisnero kuulostaa lattealta määritelmältä.

Sen lisäksi, että da Vinci kehitti insinööriosaamista, tiedettä ja taidetta ainutlaatuisesti puoli vuosituhatta sitten, hän myös visioi laitteita, jotka kyettiin toteuttamaan vasta uudella ajalla.

 

Tuore elämäkerta, Walter Isaacsonin Leonardo da Vinci avaa saavutuksia ja ihmistä.

Kirja kuvaa Leonardo da Vincin levottomana sieluna, joka vaihtoi mesenaattia ja asuinpaikkaa sen mukaan, mikä parhaiten edisti hänen omia päämääriään.

Da Vinci perehtyi asioihin kokeellisesti, mikä johti muun muassa ihmisen anatomian perinpohjaisen tarkkaan esittämiseen.

Lisätietoa hän ammensi tenttaamalla eri alojen tuntijoita, lääkäreistä insinööreihin ja arkkitehteihin.

Havainnot, ideat ja muut merkinnät da Vinci kokosi muisti- ja työpäiväkirjoihin, joista on säilynyt jälkipolville tuhansia sivuja.

 

Utelias tutkija paneutui vastoinkäymisiä kohdatessaan nopeasti uusiin haasteisiin.

Häneltä jäi lopulta enemmän keskeneräisiä töitä kuin hankkeita, jotka hän saattoi loppuun henkilökohtaisesti. ”Multitaskaaminen” ei läheskään aina edistänyt nykykäsityksen mukaista tuloksellisuutta.

Kuvaava esimerkki on se, että da Vinci ei koskaan toimittanut Mona Lisaa tilaajalle. Kun mestari kuoli 16 vuotta maalauksen aloittamisen jälkeen, sitä säilytettiin yhä hänen ateljeessaan.

 

Avoimesti homoseksuaalinen mies arvosti ulkoista näyttävyyttä.

Walter Isaacsonin teos kertoo da Vincin viihtyneen ruusunvärisessä viitassa. Hän lahjoitti pitkäaikaiselle kumppanilleen Salaille arvokkaita kenkiä ja jalokivin koristeltuja sukkia.

Leonardo da Vinci on nykyään muodikas brändi. Tunnetulla nimellä myydään kaikkea jännitysromaaneista juustoon ja renessanssimusiikin kokoelmiin.

Suunnitteilla on myös Hollywood-elämäkerta. Paramount on ostanut oikeudet Isaacsonin teoksen elokuvasovitukseen, jossa pääosaa esittää ennakkotietojen mukaan Leonardo DiCaprio.