Yhtä perhettä

Marselleissa syntyneen ja siellä jo 19 elokuvaa tehneen Robert Guédiguianin maailma on hieman ristiriitainen. Ohjaaja on poliittisesti kantaaottava samassa hengessä kuin brittiläinen Ken Loach, eli aiheisiin lomittuu aina solidaarisuutta korostava yhteiskunnallinen eetos.

Toisaalta Guédiguian on vanhetessaan pehmentynyt mukavaksi arjen kuvaajaksi ja kotikaupunkinsa idealisoijaksi, jonka tarinoiden duunaritkin vaikuttavat aika hyväosaisilta.

Ohjaajan teoksista Kilimanjaron lumet vuodelta 2011 oli Suomessa pieni yllätys­hitti. Elämä on juhla voisi yltää samaan, ja se sopii turvallisuushakuisellekin yleisölle.

Paikallisvärin syvyys saa elokuvan maistumaan hyvällä tavalla eksoottiselta, kuin pikku lomamatkalta Välimeren valoon, ja eläkeikäisten ihmissuhteet ovat sopivan arkuuden ja ihanteellisen romantiikan tutun tuntuisessa rajamaastossa.

Alku on dramaattinen: Guédiguian esittelee uutiskuvia kaupungissa vuonna 2018 tapahtuneesta asuinrakennuksen romahduksesta. Ne antavat kaikupohjan eriarvoisuuskysymyksille. Yhteiskunnassa monet asiat ovat menossa ahneuden vuoksi hunningolle.

Keskushenkilö on Rosa (Ariana Ascaride, ohjaajan puoliso), kuusikymppinen sairaanhoitaja, jonka koko kortteli tuntee. Rosan poika pitää kulmabaaria ja on menossa naimisiin musiikinopettaja Alicen kanssa. Henri (Jean-Pierre Darroussin) on tullut kaupunkiin sopiakseen välit tyttäreensä Aliceen. Rosa on leski ja Henrikin sopivasti vailla kumppania. Rosan taksikuskina työskentelevä veli puolestaan on kova kommunisti, joka ei anna periksi silloinkaan kun kannattaisi.

Tarina sivuaa monenlaisia neuvotteluja, tärkeimpinä päähenkilön pyrkimyksiä saada paikallispolitiikan riitaisat vasemmistoryhmät yhteistyöhön sekä Henri ymmärtämään Rosan maailman monimutkaisuutta.

Taiteesta ja politiikasta puhutaan paljon. Keskustelu on tärkeämpää kuin julistaminen, Guédiguian tuntuu viestivän.

Darroussin on näytellyt myös Aki Kaurismäen Le Havressa. Se ei ole ainoa asia, joka sitoo Guédiguiania suomalaisohjaajaan. Nostalgian sävyissä ja yhteiskunnallisessa painotuksessa on paljon tuttua, vaikka miljööt ovat työväenkorttelien postikorttipuoli eivätkä kaurismäkeläistä maalailevien kulissien fantasiaa.

Eräässä tärkeässä kohtauksessa soi pitkään Schubertin lied-sävellys, joka on Harri Marstion esittämänä tuttu myös Kaurismäen esikoiselokuvasta Rikos ja rangaistus (1983). Tuskin sattumaa. 

Robert Guédiguian: Elämä on juhla. Elokuvateattereissa 23.8. ★★★