Sehän on vain luksusta!

Eduskunta säästää ja luopuu kaunokirjallisuuden kokoelmastaan. Kiinnostaako kirjallisuus enää kansanedustajia?

kirjallisuus
Teksti
Tyyne Pennanen
4 MIN

Eduskunnan lukusalin kaunokirjallisuuskokoelma ollaan lakkauttamassa osana eduskunnan kanslian­ säästöjä. Päätös astuu voimaan kesällä.

”Säästö on noin 5 000–6 000 euroa vuodessa. Se voi tuntua vähäiseltä, mutta kaunokirjallisuus ei toisaalta ole meidän palvelujemme fokuksessa”, sanoo tieto- ja viestintäosaston johtaja Rainer Hindsberg.

Kaunokirjallisuuden kokoelma on kuulunut harkinnanvaraisiin lisäpalveluihin, joista säästetään ensimmäiseksi.

Päätöksestä vastaa Hindsberg.

Hän on saanut eduskuntaryhmiltä palautetta ja toiveita lehtilukusaliin kohdistuviin säästöihin liittyen. Niissä on toivottu maakunta- ja paikallislehtien säilyttämistä.

”Kaunokirjallisuuskokoelmalla on kaikkein vähiten puolustajia”, hän sanoo.

Vihreiden entisen kansanedustajan ja eduskunnan kirjapiirin perustajan Outi­ Alanko-Kahiluodon mielestä päätös on symbolisesti merkittävä. Kotimainen kirjallisuus ja taide ovat rakentaneet Suomen tarinaa, kieltä, identiteettiä, kansallistunnetta ja maanpuolustustahtoa.

”Päätöksestä pitäisi olla kauhuissaan. Yhtäkkiä tehdään tällainen säästöpäätös, juuri kun hallitus on tehnyt historiallisen suuret leikkaukset kulttuuriin.”

Uutuuskirjojen kokoelma on ollut sivistyspalvelu, josta on ollut käytännön hyötyäkin, Alanko-Kahiluoto huomauttaa. Kiireiset kansanedustajat ovat voineet napata lukusalin hyllystä kirjan lainaan.

Kansanedustaja (vihr) ja kirjapiirin hallituksen jäsen Krista Mikkonen on myös päätöksestä harmissaan. Hänen mielestään kokoelman avulla eduskunta osoitti arvostustaan kirjallisuutta ja kirjailijoiden työtä kohtaan. ”Se oli vahva viesti alalle.”

Mutta kiinnostaako kaunokirjallisuus kansanedustajien enemmistöä?

Eduskunnan kirjapiiri on ollut horroksessa sen jälkeen, kun Alanko-Kahiluoto jätti eduskunnan. Hän perusti piirin vuonna 2018 ja toimi sen puheenjohtajana kautensa loppuun asti.

Krista Mikkonen on käynnistämässä parhaillaan piirin toimintaa, ja se kokoontuu parin vuoden tauon jälkeen toukokuun lopussa ympäristö- ja luontoryhmän kanssa.

Kirjana on Iida Turpeisen palkittu, luontokatoa käsittelevä Elolliset. Kokousta uuden hallituksen valitsemiseksi ollaan kutsumassa koolle.

Aiemmin piiri on kokoontunut kaksi kertaa vuodessa, osallistujia on ollut koko eduskunnan henkilöstöstä kymmenkunta.

Ei mikään varsinainen yleisöryntäys.

Tuoreen Suomi lukee 2025 -tutkimuksen mukaan suomalaisten kiinnostus kirjallisuutta kohtaan on laskenut kahden viime vuoden aikana. Ehkä sama koskee kansanedustajiakin – jos kaunokirjallisuus ei vain kiinnosta?

”Toivon todella että kiinnostaa, vaikka kyllähän esimerkiksi hallituspuolueiden päätös nostaa kirjojen arvonlisäveroa kertoo toista”, Mikkonen sanoo.

Kirjapiirin avulla hän sanoo haluavansa kannustaa kansanedustajia lukemaan kotimaista kaunokirjallisuutta.

”Selvää on, että kirjapiirillä riittää töitä kotimaisen kirjallisuuden tuntemuksen – ja sitä myötä arvostuksen, nostamisessa.”

Juhlapuheissa poliitikot puolustavat kirjallisuutta, ja viime presidenttikampanjan aikana ehdokkaat Jussi Halla-ahoa lukuun ottamatta jopa kirjoittavat esseitä Suomesta valitsemansa kotimaisen kaunokirjallisen teoksen kautta Helsingin Sanomiin, tosin lehden pyynnöstä.

Ehdokkaat valitsivat tuttuja ja turvallisia klassikkoteoksia, vain Alexander Stubb kirjoitti nuoremman polven kirjailijan teoksesta, Sofi Oksasen Puhdistuksesta.

Kun kansanedustajat siteeraavat puheissaan kaunokirjallisuutta, he pitäytyvät mieluiten klassikoissa.

Eduskunnan kirjaston johtava tietoasiantuntija Timo Turja tutki aihetta kymmenisen vuotta sitten ja päätyi siihen, että eniten siteerattiin Raamattua, Aleksis Kiven Seitsemää veljestä ja Nummisuutareita sekä Väinö Linnan Tuntematonta sotilasta ja Täällä Pohjantähden alla -trilogiaa.

Outi Kahiluoto-Alangon mukaan tilanne ei ole sen jälkeen juurikaan muuttunut, tosin hän nostaa listalle myös runoilija Tommy Tabermannin, joka toimi kolme vuotta kansaedustajana (sd). ”Häneen viittasivat erityisesti demariedustajat.”

Jos kaunokirjallisuutta siteerataan, se tapahtuu pikemmin juhlapuheissa kuin täysistuntosalissa. Yleensä kansanedustajat viitattavat tunnistettaviin iskelmiin, maakuntalauluihin, virsiin tai suosittuihin elokuviin tai sarjoihin.

”Viittaukset taiteeseen ovat melko harvinaisia. Eduskunnassa ei leveillä sivistyksellä”, Alanko-Kahiluoto sanoo.

Entä voisiko kaunokirjallisuuden lukemisesta olla poliitikoille hyötyä?

Runoilija Vilja-Tuulia Huotarinen on sanonut Parnassossa, että poliitikot voisivat nykyistä enemmän hyödyntää runouden kieltä eli käyttää puheissaan kielikuvia. Se vetoaisi tunteisiin.

No, ainakin Annika Saarikko tunnetaan kielikuvistaan. Esimerkiksi vuonna 2021 hän tukeutui keskustan puoluevaltuuston kokouk­sessa Seitsemään veljekseen.

”Kun velasta on puhuttava vastuullisilla paikolla, ei katse voi hakeutua ikkunaan. Ei voi miettiä, voisiko tuosta karata Sonni­mäelle ikäviä tehtäviä pakoon.”

Vaikka Sonnimäki symboloikin Seitsemässä veljeksessä haihattelua, veljekset myös fundeeraavat siellä elämää ja ehkä jopa kasvavat ihmisinä.

Pari vuotta puheen jälkeen keskusta meni itse Sonnimäelle. Oppositioon, kasvamaan.