Karkeaa yksinkertaistusta
August-palkittu Rakastajat-romaani kritisoi miesneromyyttiä, mutta on älyllisesti heikko esitys, kirjoittaa Herman Raivio.
Ruotsalaisen Lina Wolffin (s. 1973) romaanissa Riivaus (Otava 2023) ruotsalaisen naisen ja italialaisen miehen välille syttyy suhde, jossa seksuaalista halua ja aggressiota on vaikea erottaa toisistaan. Mustelmilla oleva nainen keksii perusteluja sille, miksi on ihan ok, että mies hakkaa häntä.
Nyt on suomennettu kuusi vuotta aiemmin ilmestynyt romaani Rakastajat. Se käsittelee miesneromyyttiä ja sovinismia, eli liikutaan vastaavalla alueella kuin Riivauksessa. Jos se kävi tyylillisesti kovilla kierroksilla, Rakastajat näyttää lähes farssilta.
Teoksessa on kolme kertojaa. Ruotsalainen Ellinor tekee deitti-ilmoituksen, johon Calisto vastaa. Nainen lähtee miehen luokse Tukholmaan tämän syrjäiseen taloon. Viesteissään vetävä tyyppi paljastuu hyypiöksi, joka komentaa naisen seksiin. Ellinor jää silti miehen luokse, koska tuntee tätä kohtaan outoa vetoa. Calisto on kirjallisuuskriitikko. Kun hän saa suuresti ihailemaltaan kirjailijalta Maxilta tämän uuden käsikirjoituksen luettavakseen, tunnustus tulee korkeimmalta mahdolliselta taholta.
Seuraavaksi siirrytään Maxin näkökulmaan. Mies on samanlainen sovinisti kuin ihailijansa, mutta hienostuneempi. Hän väheksyy ja pettää vaimoaan, joka elättää miestä. Unelmien naisen pitäisi olla polyglotti, eli puhua monia kieliä. Maxin käsikirjoituksen nimi on Polyglottirakastajat – sama kuin Wolffin romaanin alkukielinen nimi.
Kirjan kolmantena kertojana on italialainen aristokraattinainen. Max liittyy naisen kertomukseen, ja lopussa kaikki langat solmitaan yhteen.
Lähes kaikki Rakastajien miehet ovat sikoja, vain pienin muunnelmin. Isä hylkää tyttärensä, koska ei pysty suojelemaan tätä. Pomo kutsuu naisalaistaan ”rantaan ajautuvaksi vanhaksi valaaksi, joka pitäisi sulkea pehmustettuun selliin tai ampua”. Max ja Calisto ovat sikamiehen pääilmentymiä. Molemmat palvovat ranskalaiskirjailija Michel Houellebecqia, jonka kirjojen kertojia on pidetty misogyyneinä.
Kirjassa miehet alistavat naisia, mutta ovat heikkoja. Naiset taas ovat uhreja, mutta pohjimmiltaan vahvoja. Vahvuus näkyy siinä, millaisella voimalla he iskevät takaisin. Koston välineenä käytetään käsikirjoitusta. Yksi Maxin nöyryyttämä nainen kiroaa miehen. Kostona voi pitää sitäkin, että Ellinor halventaa Calistoa kuvailemalla jatkuvasti tämän lihavuutta. Ellinor sanoo, ettei ihmisiä yleensä vituta se, että heidän kimppuunsa käydään, vaan se, etteivät he pysty puolustautumaan.
Teoksen sukupuolikäsitys vahvistaa ikivanhaa ”miehet Marsista, naiset Venuksesta” -stereotypiaa, mutta uudella kierteellä. Ellinorin mukaan ”mies-sukukunta on sellainen, että mitä paremmin siihen tutustuu, sitä huonommin sitä ymmärtää, mutta silti siitä lumoutuu yhä enemmän”. Houellebecqista hän toteaa: ”Hän on iljetys, mutta kiinnostava iljetys.”
Miesneromyyttiä sietääkin kritisoida ja reippaasti, mutta Max ei ole paras mahdollinen myytin edustaja. Hänessä ei näytä olevan mitään nerokasta. Mies ei ole mikään kirjallisuuden Picasso. Hahmo jää myös kumman vajaaksi siihen nähden, miten keskeinen hän teoksessa on. Norjalaisen Nina Lykken satiirisessa romaanissa Emme ole täällä pitämässä hauskaa (Gummerus 2024) kuvataan ylimielistä mieskirjailijaa ja sukupuolten välisiä kahnauksia huomattavasti vivahteikkaammin.
Rakastajat voitti Ruotsissa maan arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon Augustin. Erikoinen päätös, kun ottaa huomioon, miten heikko esitys romaani on sekä älyllisesti että proosana.
Lina Wolff: Rakastajat, Suom. Sirkka-Liisa Sjöblom. Romaani, 240 sivua. Otava, 2024.
Kirja-arvostelu on julkaistu alun perin Parnasso-lehden numerossa 6/2024. Parnasson voit tilata täältä.