Mikä on sampo?

Juha Hurmeen teos kokoaa yksien kansien väliin lukuisat vastaukset otsikon kysymykseen. Sammon olemusta ovat pohtineet parinsadan vuoden aikana eli samporunojen ”löytämisestä” alkaen muun muassa lukuisat kansanrunouden keräilijät, suomalaisuusmiehet, Kalevalan kääntäjät, taiteilijat ja kansanperinteen tuntijat.

Sampo-kirjan alkupuolella Hurme käy tarkasti läpi eri versioita kansanrunoista, joissa mystinen sampo mainitaan.

Sammon synnyn ja sen ryöstön tarina on tullut kerrotuksi moneen kertaan, aina pienin eri variaatioin.

Milloin vaihtuvat ainesosat, milloin taas naimakaupan kulku, eikä ryöstäjien porukkakaan suinkaan ole sama eri runonlaulajilta tallennetuissa versioissa.

Laajemman yleisön tietoon samporunot tulivat Kalevalan muodossa. Hurme kuvaa selkeästi, millainen osuus Elias Lönnrotin luovalla panoksella on Kalevalan kokonaisuudessa: suuri. Kalevala ei ole Karjalasta kerätty.

Sampoa koskevissa pohdinnoissa kaikki akateemisetkaan tutkijat eivät ole tätä huomioineet. He ovat usein pitäneet Ka­levalaa samassa asemassa kuin kansanrunouden keräysten tuloksia. Tästä syystä – ja keskusteluun aikojen saatossa osallistuneiden kirjavista taustoista johtuen – sammosta on tehty mitä villeimpiä tulkintoja.

Sammon on selitetty olevan esimerkiksi kannellinen astia, kilpi, sammakko, patsas tai taivaankansi tähtineen. Yksi suosituimmista selityksistä on aurinko.

Sampo on kattava, tarkka ja huolellisesti koostettu, asiasisällöltään erittäin pätevä tietokirja, mutta kun kirjoittaja on Juha Hurme, ei asiallisuus poissulje pientä virnettä taustalla.

Hurme referoi sampoon liittyviä tekstejä ja muita esityksiä kronologisesti aina tähän päivään asti. Hän ei suoraan kommentoi, mitä mieltä on kenenkin päätelmistä, mutta tekstin sävyssä kuuluu, milloin kirjoittajalla on ollut nauru herkässä hurjimpien­ päättelyketjujen ja tosissaan esitettyjen mieli­kuvitelmien äärellä.

Kaunokirjallisissa teoksissa Hurmeen kieli on runsasta sanastoiloittelua. Piirre on mukava tietotekstissäkin, eivätkä vei­keät sanavalinnat lainkaan vie asiantuntevuuden vaikutelmaa, kuten tieteellisessä kirjoittamisessa vaikutetaan suuresti pelättävän.

Sammon olemuksesta Hurme ei esitä mitään valtavan mullistavaa uutta näkemystä, mutta hienon, loppukaneetiksi erinomaisen tyydyttävän näkökulman kyllä.

Suuri kulttuurihistoriallinen keskustelu on koottu uusien pohtijoiden jatkettavaksi. 

Juha Hurme: Sampo. 320 sivua. SKS, 2024.