Säkenöivä vakoojatarinan muunnelma
Luomisen järvi on mestarillisen kirjailijan kiehtovin romaani, Tommi Melender kirjoittaa arviossaan.
3
MIN
TAMMEn Keltaisella kirjastolla on maine käännöskirjallisuuden aarreaittana. Rachel Kushnerin (s. 1968) Luomisen järvi tekee kunniaa kirjasarjan parhaimmille perinteille.
Olen ihmetellyt, miksi englanninkielisen nykykirjallisuuden kärkinimiin kuuluvaa Kushneria ei ole aikaisemmin suomennettu. Ennen Luomisen järveä hän on julkaissut kolme romaania, joista The Flamethrowers ja The Mars Room ovat älyllisesti ja kirjallisesti mitä kutkuttavinta proosaa.
The Flamethrowers liikkuu moottoripyörien, taiteen ja poliittisen radikalismin maailmoissa, The Mars Room kertoo ahdistelijansa tappaneen naisen elämästä vankeudessa.
Kushner on mestari kuvaamaan sitä, kuinka yhteiskunnalliset ja kulttuuriset virtaukset kietoutuvat yhteen henkilöhahmojen sisäisten maailmojen kanssa. Havainnon, ilmaisun ja ajattelun tarkkuudessa hän tuo mieleen Don DeLillon, jonka tunnetuin teos on postmoderni klassikko Valkoinen kohina.
Booker-palkintoehdokkaaksi päässyt Luomisen järvi on Kushnerin tähänastisista romaaneista hallituin, syvin ja kiehtovin.
Se ammentaa vakoojatarinoiden perinteestä, mutta ei genreuskollisesti, vaan lajityypin perinteillä leikitellen. Kushner on tunnustanut velkansa ranskalaiselle dekkaristille Jean-Patrick Manchettelle.
Puritaanisimpien rikoskirjallisuuden ystävien makuun Luomisen järvi saattaa olla kirjallisesti liian nokkela ja juonellisesti liian aukkoinen.
Romaanin päähenkilö on salanimellä Sadie Smith toimiva 34-vuotias yhdysvaltalainen agentti, jonka yksityiselämästä ja henkilöhistoriasta Kushner antaa niukasti tietoja.
Salaperäinen tausta tuo Smithin hahmoon arvoituksellisuutta ja korostaa hänen eksistentiaalista juurettomuuttaan. Luomisen järvi etenee Smithin minämuotoisena kerrontana, ja hänen vahva äänensä luo romaaniin intensiivisen tunnelman.
Agenttina Smith on tottunut hoitamaan hommansa ja jatkamaan matkaa. ”Omat tunteeni olivat neutraalit, en piittaa ihmisten tekemisistä”, Smith kuvailee itseään. Lukija voi luottaa todistukseen tai olla luottamatta. Ei ole selvää, milloin hän puhuu roolihahmonaan ja milloin itsenään.
Smith on työskennellyt FBI:n agenttina, mutta saanut potkut ja siirtynyt vapaille markkinoille. Uusia toimeksiantajiaan hän ei tunne kunnolla, eikä häntä kiinnostakaan tuntea.
Agentti saa tehtäväkseen soluttautua Etelä-Ranskan maaseudulla toimivaan ekoaktivistien kommuuniin, koska toimeksiantajat epäilevät ryhmän hautovan sabotaaseja.
Smith ei pelkästään vakoile ekoaktivistien tekemisiä vaan yrittää myös saada heitä paljastamaan terroristiset pyrkimyksensä.
Luomisen järven vaikuttavuus ei lepää juonen ja toiminnan varassa, sillä trillerimäistä jännitystä teoksessa ei ole kovinkaan paljon.
Romaanin kiintopisteeksi muodostuu ekoaktivistien henkinen isä, kuusikymmentäluvun radikaali Bruno Lacombe, jolla on yhteistä historiaa spektaakkelin yhteiskunnasta teoretisoineen Guy Debordin kanssa.
Smith ei ole tekemisissä Lacomben kanssa suoraan, vaan muodostaa suhteensa häneen lukemalla viestejä, joita hän kirjoittaa ekoaktivisteille.
Luolassa elävä Lacombe on vaihtanut politiikan metafysiikkaan ja etsii kadonnutta yhteyttä nykyihmisten ja neandertalinihmisten välillä. Hän puhuu aineellisesta sielunvaelluksesta, josta todistavat säikeenpätkät ikivanhassa dna:ssa.
”Kukin meistä perii edeltäjiemme koodia”, Lacombe sanoo, ”ja se tulee ajan syvimmistä sedimenteistä.”
Miten ihmisen esihistoria liittyy aikamme poliittisiin kamppailuihin? Lacomben vastaus on yksinkertainen: koska emme voi murskata kapitalismia, meidän on vetäydyttävä kapitalismin vaikutuspiiristä, palattava juurillemme.
On Kushnerilta todellinen voimannäyttö, että hän on tehnyt sekalaisista tai jopa sekavista aineksista säkenöivän romaanin, joka jättää pitkän jälkihehkun.
Rachel Kushner: Luomisen järvi. Suomentanut Arto Schroderus. 432 sivua. Tammi, 2024.