Saunojat Karjalasta
Kyly-albumi muistuttaa, että kansanmusiikki on pohjimmiltaan fuusiota, Matti Komulainen kirjoittaa.
2
MIN
”Kylyseni, löylyseni, sausuta saunovaa. Vieritä vihdalla vikani, vastalla vaivaista.”
Värttinän albumin nimi Kyly on vanhaa suomea ja tarkoittaa saunaa ja kylpyä. Heleän moniääninen yhtye ammentaa menneestä, jossa ilmaukseen liittyi myös loitsumaisia merkityksiä.
Värttinä tuli tunnetuksi 1990-luvun alussa Miinan laulusta. Rehvakkaassa rekilaulussa naiset kilvoittelivat seksikokemuksillaan ilo edellä. Ulkomaisilta tutuilta kuulee yhä uteluja siitä, onko suomalainen kansanperinne oikeasti noin roisia.
On se, sitäkin. Hitti osui saumaan, jolloin juurevuus kasvoi maailmalla trendiksi ilman nationalismin painolastia. Musiikkialan vaikuttajat Peter Gabrielista lähtien julkaisivat levymerkeillään perinneilmaisua folkista etnoon ja nimesivät sen maailmanmusiikiksi.
Tänään Värttinä on vertailukohta, johon peilataan muita yhtyeitä – ei vain meillä vaan myös muualla suomalais-ugrilaisen kulttuurin alueella Baltiaa myöten.
Ilmankos, onhan Rääkkylässä vuonna 1983 perustettu yhtye ehtinyt tehdä monenmoista. Omien levyjensä ja kiertueidensa lisäksi Värttinä on ollut luomassa muun muassa Taru sormusten herrasta -musikaalia Bollywood-säveltäjä A. R. Rahmanin kanssa.
Kylystä Värttinän tyylin tunnistaa välittömästi. ”Korkeelta ja kovvoo” -tykitystä yhdistetään soljuvan melodiseen runolaulupoljentoon.
Materiaali on pääosin kirjattu nykyisille jäsenille, ja vain kaksi raitaa pohjautuu perinneaarteistoon.
Säestys voimaantuu akustisesta pelimannihengestä. Suorat kytkökset nykytrendeihin loistavat poissaolollaan.
Toki kotoisia sävelmaisemia tutkitaan myös tuoreesta näkökulmasta. Kylystä tunnistaa monenlaisia vaikutteita eri kompassisuunnista ja monilta aikakausilta. Soitteista välittyykin glokaali ote, globaalien ja paikallisten tasojen yhdistelmä. Se korostuu paitsi Mikko Hassisen tyylitajuisessa rytmityöskentelyssä myös koko ryhmän melodisessa leikittelyssä, joka kurkottaa hetkittäin kaukomaille.
Esimerkiksi Juhola kuulostaa siltä kuin soittorinkiin olisi istuutunut väkeä Pohjanmaalta ja Irlannista. Ylipäätään levy muistuttaa, että kansanmusiikki on pohjimmiltaan fuusiota.
Yhtenäiseksi kokonaisuudeksi Kylyn hitsaavat vahva läsnäolon tuntu sekä keskittyminen oleelliseen.
Nimiraita Kyly velloo isoeleisesti. Keskiöön nousee loitsunomaisesti rytmitetty teksti, progemaisesta sovituksesta ja jouhikkomestari Pekko Käpin mieleen tuovasta revittelystä huolimatta.
Värttinä: Kyly. Rockadillo, 2025.