Omaksi kuvakseen
Maisku Myllymäki tekee romaanissaan ajankohtaisia huomioita visuaalisuutta tulvivasta kulttuuristamme, Niina Holm kirjoittaa.
Tasapainoinen yhdenpäivänromaani Valvoja käsittelee katseen ja vallankäytön kysymyksiä, mutta myös taidemaailman ja taiteen vastaanoton lainalaisuuksia.
Maisku Myllymäen romaanin minäkertoja Maia on taidehistorian opiskelija ja taidemuseon valvoja. Valvomansa Kuvanveistäjät ihmisen äärellä -näyttelyn avajaisten aikoihin Maian elämään työntyy kaunis ja jännittävästi etäinen Peter.
Maia kertoo viimeisestä valvontavuorostaan ennen kuin kahdeksan kuukautta kestänyt veistosnäyttely päättyy. Romanssi Peterin kanssa on jatkunut yhtä kauan.
Peter on ennen ensikohtaamista tuonut itsensä tykö sosiaalisen median kautta. Hän tuntuu elävän kahta elämää, somessa ja arkitodellisuudessa. Nämä maailmat risteävät, mutta eivät aina näytä samalta. Ne ovat Maian mielestä kuin kaksi vierekkäin kulkevaa raidetta.
Raide, joka kulkee ruudulla, tuntuu vahvemmalta, ”sellaiselta, että se saattaisi katkaista toisen raiteen kokonaan”.
Maia on hieman hahmoton, rajoiltaan utuinen nainen. Peteristä hän hakee pikaratkaisua moneen pulmaan. Hän potee vaikeaa unettomuutta, ja nukahtaminen onnistuu ainoastaan jonkun sylissä.
Myllymäki ei psykologisoi hahmojaan liikaa, vaan luo tilaa lukijan oivalluksille. Taide rinnastetaan romanttisiin toiveisiin. Kulttuurin ja halun kokijaa yhdistää tarve huumantua kohteensa edessä, vaikka tuloksena olisi halujen värittämä harha. Petollinen hurmuri Peter on paljolti Maian omaa luomusta.
”Lopulta taide on kai olemassa sitä varten, että voimme sen äärellä tarkkailla ennen kaikkea itseämme”, Maia pohtii. Sama pätee Maian kokemukseen rakkaudesta.
Myllymäen esikoinen Holly (WSOY, 2021) oli aisteja kutittelevasti tyylitelty mysteeri kahdesta erakkosaarella kohtaavasta naisesta. Valvojassa Myllymäen ilmaisu on hillitympää kuin Hollyssa ja rakenne tarkemmin punnittu. Hollyssa riitti kirjallisuusviittauksia. Valvoja rikastuu kuvataiteen historiasta.
Kirjailija tekee ironisia, teräviä huomioita myös visuaalisuutta tulvivasta viestinnästä, jossa asetumme usein itse katseen kohteeksi. Asentoihin, jotka itse tarkkaan valitsemme. Aitouden ja tehdyn raja on kulttuurissamme jo niin häilyvä, että ei ihme jos seinä unen ja todellisuuden välillä murenee, kuten Valvojassa käy.
Myllymäen avara romaani ei tyrkytä kritiikkiään. Sen sanoma on kuitenkin painava ja ajankohtainen. Minälähtöisyys tarjoaa lähinnä vääristymiä, niin taiteessa kuin ihmissuhteissa.
Maisku Myllymäki: Valvoja. 302 sivua. WSOY, 2024.