­Näytelmä, joka ­menettelee

Kaarlo Bergbomin kootut kärsimykset on "huwi-näytelmä" täynnä teatterihistorian faktoja, Minna Kontkanen kirjoittaa.

teatteri
Teksti
Minna Kontkanen
2 MIN

Kun näytelmä sijoittuu teatteriin, elokuva leffan kuvauksiin tai romaani kirjailijan elämänpiiriin, tekijöille aukeaa uhkia ja mahdollisuuksia.

Uhkista suurin on itsetyytyväisyys ja mahdollisuuksista suurin se, että tekijät tuntevat aiheen ja voivat irrotella sillä. Esimerkiksi jälkimmäisistä käy suosittu brittifarssi Näytelmä joka menee pieleen, jota on vuoden 2016 Suomen kantaesityksensä jälkeen esitetty yhdeksässä muussa teatterissa maan eri kolkissa.

Kansallisteatterin suuren näyttämön kevään kantaesitys Kaarlo Bergbomin kootut kärsimykset sijoittuu teatterin hassunhauskaan maailmaan alaotsikolla Huwi-näytelmä. Ohjaaja Tiina Puumalainen on käsikirjoittanut näytelmän yhdessä teatterintutkija Hanna Suutelan kanssa.

Lopputuloksena on muhkurainen, enimmäkseen koossa pysyvä paketti hyvin ajoitettua ja esitettyä komediaa sekä tönkön opettavaisuuden hetkiä.

Tyylilaji on arviolta puolet ajasta kesä­teatterimainen farssi. Toisessa näytöksessä nähdään koskettaviakin kohtauksia.

Näytelmä perustuu Kansallisteatterin omaan historiaan. Eletään vuotta 1902 teatterin upouudessa kivilinnassa Helsingissä. Näyttämö on sama kuin vuoden 2025 todellisuudessa.

Teatterin perustajasisaruksilla Kaarlo ja Emilie Bergbomilla (Juha Varis ja Sari Puumalainen) on pulmia. Kalevalaisen Pohjolan häät -näytelmän ensi-ilta lähestyy, mutta valtiovalta uhkaa teatterin tulevaisuutta ennakkosensuurilla.

Työyhteisön arkeen lyövät leimansa myös näyttelijädiiva Ida Aalberg (Maria Kuusiluoma) ja fennomaaninen innokas näyttelijättärenalku Amanda (Linnea Leino). Jalmari Finne (Carl-Kristian Rundman) häärii apulaisohjaajana.

Kun tyylilaji on komedia, ei haittaa, että alkuasetelmasta puuttuu jännitys.

Kyllä, Kansallisteatteri ilmiselvästi pääsi jatkamaan toimintaansa. Ongelmaksi nousee se, että komedian virtaus katkeaa, kun yksi tai toinen hahmo luet­telee historian tapahtumia yleisöön päin.

Inhimillisesti on ymmärrettävää, että näyttämöllä viitataan myös tämän hetken esittävän taiteen rahoitusleikkauksiin.

Jos teatterintekijöillä on huoli työympäristönsä tulevaisuudesta, tulevaisuus oli omalla tavallaan synkkä jo vuonna 1902.

Ensi-iltayleisö nauroi historian kommelluksille. Ehkä 123 vuoden päästä jotkut jo nauravat tällekin ajalle. 

Tiina Puumalainen, Hanna Suutela: Kaarlo Bergbomin kootut kärsimykset. Ohjaus: Tiina Puumalainen. Kansallisteatteri (Vilhonkatu 11, Helsinki) 1.11. asti.