Pieni on hienoa

Timo Kelaranta (s. 1951) on valokuvaaja ja kaksi romaania julkaissut kirjailija, joka tuoreimmissa teoksissaan osoittaa taitonsa esseistinä. Vuonna 2022 julkaistun esseekirjan 2222 luettuaan Kelarannalta ei odota suuria – mutta tämäpä ei ole moite. Kelarannan esseissä pieni on hienoa, avartavaa. Hauskasti nimetyn teoksen Miinus + 8 lyhyissä teksteissä ei tavallaan ole mitään ihmeellistä, mutta Kelarannan tavassa havainnoida maailmaa ja ajatella kaikessa rauhassa on annos ihmeen makua.

Kirjoitin ”teoksen”, vaikka oikeastaan Bokeh-julkaisuprojektin esseekirjat ovat omanlaisiaan olentoja, Antti Nylénin sanoin ”kirjahkoja”. Vihkomainen kirjaesine ei lupaa lukijalle jonkin teeman laajaa kokonaishahmotusta tai jylhää teoksellisuutta, vaan astetta vapaampaa, tunnustelevampaa lähestymistapaa.

Mitä Kelaranta tunnustelee? Kirjan alussa muistellaan kahta lapsuuskokemusta. Aiheina ovat sota ja rakkaus, tarkemmin sanottuna Suomen sisällissota, jonka kaikuja kirjoittaja kuulee lasten välisessä väkivallassa. Essee Mitään ei tapahtunut hipaisee historiaa, joka on yhtä kaukana – tai yhtä lähellä – kansakuntaa kuin lapsuudenkokemukset yksilöä. Laulu puolestaan on kurkistus aikuisten kummalliseen maailmaan.

Kahdeksan lyhyen esseen lomassa on yksi novelli, esseitä pidempi. Se kertoo Miinus-nimisestä lapsesta, joka ei pärjää luonnontieteissä. Miinuksella on silti lahjoja: Puhumaton poika osasi ajatella ja muuntaa ajatuksensa eläviksi lauseiksi. Veikeä kasvukertomus on myös humanististen aineiden ja lateraalisen ajattelun lempeä puolustuspuhe matemaattis-loogisen kulttuurin tyranniassa.

Oman osionsa kirjassa saavat kuvataide-esseet, joissa tutkaillaan muun muassa valokuvaaja Mario Giacomettin ja hänen suomalaisten ”heimoveljiensä” teoksia sekä kirjoittajan omaa taiteellista työskentelyä.

Arnulf Rainerin taidetta käsittelevässä tekstikohdassa Kelaranta lipsahtaa laatimaan näyttelytiedotetta: Rainer on aina ollut hyvin kiinnostunut Jeesuksesta, jonka hahmo esiintyy monissa hänen töissään. Muuten kirjoittaja välttelee kuvataidejargonia ansiokkaasti. Tyyli on konstailematonta, kieli hyvää ja havainnollista.

Viimeiset esseet havainnoivat ajan kulumista. Ikääntyminen saa maailman vaikuttamaan eheämmältä: Tarpeetonta rojua karisee mielen perukoilta pois.

Nylénin suunnittelema, keltaisella langalla sidottu kaunis kirjanen tuntuu käsissä ylelliseltä. Sellaista taide parhaimmillaan on: luksusta vaan ei pröystäilyä, eikä missään määrin tarpeetonta. 

Timo Kelaranta: Miinus + 8. 96 sivua. Bokeh, 2025.