Tuntemattomat piensotilaat

Suomalaiset lapset saivat varhaista valtiollista huomiota Mannerheimiltä, joka kannusti sisällissodassa kärsineitä pieniä kansalaisia. Ajan arkistokuvissa lapset seisovat aseet tanassa kuin valmiina tuleviin taisteluihin.

Alkoi lasten määrätietoinen valmentaminen sodan tehtäviin. Urheiluvaikuttaja Tahko Pihkala uskoi, että pesäpallolla tehdään kansalaisia, jotka voivat kuolla maan puolesta. Pian eduskunnassa vaadittiin koululaisille aseita.

Dokumenttielokuva Sodan ja rauhan lapset kokoaa yhteen Suomen alkuvuosien nationalistiset filmipätkät ja puheet, joissa kasvatetaan nuoria maan turvaksi. Filmeissä lapset laulavat käsi lipassa ja nielevät kalanmaksaöljyä kansan voimakkuuden nimissä. Nuorison käsi nousee lipputervehdykseen kuin natsisaksalaisilla.

Kolme vuotta sitten siviilipalvelusmiesten edelläkävijä sai vastaavanlaisen, arvokkaan dokumentin, jota katsojat eivät juuri löytäneet. Ville Suhosen ohjaus Ikuiseen rauhaan yhdisteli arkistomateriaaleja niin elämyksellisesti, että pasisfisti Arndt Pekurisen toivoton kamppailu armeijaa vastaan alkoi turhauttaa.

Suhonen jatkaa uudessa elokuvassaan samantyylistä sotien mielialojen pelkistystä. Vain runsaan tunnin mittainen kuvallinen essee on hädin tuskin pitkä elokuva, mutta paatosta siinä riittää.

Muutkin suomalaiset elokuvantekijät ovat viime aikoina esittäneet pasifistisia vihjauksia. Selvimmin sodan järjettömyydestä saarnataan draamakomedia Ohjuksessa. Myös katsojamagneetti Myrskyluodon Maija esittää yhteisöllisen tappamisen mielettömänä.

Fiktio on dokumenttia sovittelevampi paikka tuoda esiin eri äänenpainoja, joita sotavarustaumisuutisoinnin keskellä ei useinkaan sanota ääneen.

Suhonen osoittaa militarismia arkisissa tilanteissa, joissa lapset vaikka keräävät metalliromua ja valmistavat niistä ammuksia. Jälkikasvukin saa usein univormut päälle, ja tytöt kasvatetaan ”maanpuolustushenkisiksi” pikkulotiksi.

Samalla tehdään elokuvallisen historian läpikäyntiä: ääni ilmaantuu 1930-luvulla, värit seuraavalla. Liikkuvaa kuvaa täydennetään valokuvinn, lehtileikkein ja piirroksin. Löydetyn materiaalin tyyli rikkoutuu muutamalla tarpeettomalla nykyajan luontopätkällä.

Karu elokuva muistuttaa hetkittäin historiallisten valokuvien Powerpoint-esitystä tai kuvitettua kuunnelmaa. Vi­suaalisesti ankeinakin hetkinään Sodan ja rauhan lapset tuo sotamuisteluun poikkeuksellisen lisän.

Sotien ihme oli sitäkin, että kansakunnan toivot toistivat ylevän kuolemisen propagandaa kiihkeänä.

Ville Suhonen: Sodan ja rauhan lapset. Elokuvateattereissa 22.3. ★★★