Hurmaavaa mykologiaa
Näköala sienten jännittävään maailmaan avartuu.
Tietokirja ilahduttaa jo ensi sivuillaan. ”Millaista on olla sieni?” kuuluu johdannon otsikko. Siinä vasta kysymys! Ja kun motossa vielä siteerataan persialaisrunoilija Háfezia, olen myyty.
Näkymättömässä valtakunnassa biologi Merlin Sheldrake avaa näkymiä sienten jännittävään maailmaan. Sienet hoitavat tärkeitä tehtäviään kaikkialla: metsässä, meren pohjassa, aavikolla ja ihmisen suolistossa. Sienillä on älykkyyshierarkiaa horjuttavia kykyjä. Ne osaavat ratkaista ongelmia ilman aivoja. Esimerkiksi limasieni löytää labyrintissa ”lyhimmän reitin kahden pisteen välillä”.
Sienet oppivat, muistavat ja viestivät. Ihminen ei sienten juttuja ymmärrä – ellei kyse ole kypsien tryffeleiden ”kemiallisesta lingua francasta” eli niiden erottamattomasta tuoksusta. ”Sillä kielellä viestiessään sienet päästävät meidät hetkeksi kemialliseen vuorovaikutusverkostoonsa”, Sheldrake kynäilee.
Ilman sieniä ei ole elämää. Nykyisistä kasvilajeista yli yhdeksänkymmentä prosenttia on mykorritsasta eli kasvin juureen kietoutuvasta sienestä riippuvaisia. Kirjoittajan sanoin kasvien ja sienten välillä on ”intiimi kumppanuus”. Kemiallisten lannoitteiden käyttö kuitenkin uhkaa eläimille ja ihmisille elintärkeitä mykorritsasuhteita.
Näkymätön valtakunta on kaunista, taiten suomennettua tietokirjaproosaa. Teos on hyvä osoitus siitä, että tieteen popularisoijien kannattaa lukea kaunokirjallisuutta. Hauskat sananvalinnat tekevät kielestä eläväistä: Sienirihmasto on ”luonnon sidekudosta, maailmaa kokoon tikkaavaa elävää ommelta” sekä ”opportunistista ympäristön tunnustelua, ruumiillistunutta spekulaatiota”. Faktat esitetään konkreettisesti: ”Teelusikallisessa tervettä maata on satoja tai tuhansia metrejä sienirihmastoa ja enemmän bakteereita, alkueliöitä, hyönteisiä ja niveljalkaisia kuin maapallolla on koskaan elänyt ihmisiä.”
Sheldrake on kiinnostavimmillaan kertoillessaan jännistä sienitutkimuksista ja pohtiessaan sienten merkitystä ympäristölle, kulttuurille ja yhteiskunnille. Tyylikin on parhaimmillaan esseististä taide- ja musiikkiviittauksineen sekä runositaatteineen.
Mitä syvemmälle aiheeseen upotaan, sitä teknisemmäksi ja raskaammaksi teksti muuttuu. Loppupuolella ote herpaantuu paikoin niin ajattelun kuin retoriikan tasolla: ”Kuulemamme omenoiden tarina määrittää, saammeko sosetta vai siideriä.”
Ihmiskunnalle sienet ovat uhka ja mahdollisuus. Sienitautien aiheuttamalla nälänhädällä on arveltu olevan osansa Rooman valtakunnan tuhoutumisessa. Toisaalta Sheldrake osoittaa, että sienten kyvystä hajottaa ja hallita on paljon hyötyä. Lahottajasienet pystyvät hävittämään melkein mitä vain materiaalia kivestä raakaöljyyn ja vaahtomuoviin. Osterivinokkaille maistuvat jopa käytetyt vaipat.
Tulevaisuudessa sieniä saatetaan käyttää rakennusmateriaalina, ydinjätteen hävittämisessä ja mielen sairauksien hoidossa. Kirjoittaja kokeilee tieteen nimissä myös psykedeelejä ja onnistuu kertomaan kokemuksestaan liikaa sienihihhulointiin intoutumatta.
Villeimmät sieni-ideat eivät synny yliopistoissa: sienitutkimus on osin sienistä hurmaantuneiden ”mykonörttien” eli harrastelijamykologien hallussa. Sheldrake kutsuu heidän kokeitaan ja innovaatioitaan ”radikaaliksi sienitieteeksi”.
Kirjoittajan suhde sieniharrastelijoiden spekulatiiviseen, usein sensaatiohakuiseen puuhasteluun on kriittinen, muttei torjuva. Pidän teoksen optimistisesta sävystä. Valmiita ratkaisuja ongelmiin ei ole, mutta kerrankin joku unelmoi, kuvittelee ja ehdottaa eikä vain saarnaa tuhoa ja maailmanloppua.
Työsarkaa Sheldraken mukaan kuitenkin riittää: ”Olemme vasta päässeet alkuun moninaisen ja monisyisen sienielämän ymmärtämisessä.”
Merlin Sheldrake: Näkymätön valtakunta. Miten sienet muokkaavat maailmaamme, mieliämme ja tulevaisuuttamme. Suom. Ulla Lempinen. 354 s. Gummerus, 2024.