Peitenimi Irina

2 MIN

Neuvostojohtaja Josif Stalin lähetti 1930-luvulla Suomeen kaksi vakoojaa, joista toinen tunnetaan hyvin ja toinen huonommin.

NKVD:n agentti Boris Rybkin toimi Neuvostoliiton lähetystön suojissa peitenimellä Boris Jartsev. Hän yritti käynnistää Suomen poliittisen johdon kanssa neuvotteluja keskinäisistä turvallisuusjärjestelyistä sodan välttämiseksi. Martti Backmanin Stalinin vakoojatar Suomessa keskittyy Jartsevin puolisoon Zoja Jartsevaan (Aleksandra Voskresenskaja), jota kirjailija pitää Neuvostoliiton menestyneimpänä vakoojana.

Ennen Suomeen tuloaan­ Jartseva työskenteli Berliinissä ja Wienissä. Hänen toiminnastaan Helsingissä ei tiedetä paljoa. Backman epäilee, että valvontakomissio ja kommunistien johtama valtiollinen poliisi tuhosivat häntä koskevat arkistotiedot sodan jälkeen.

Suomen Kuvalehden ja Iltalehden entinen päätoimittaja Backman on rakentanut niukkojen dokumenttien perustalle puolifiktiivisen teoksen, jota hän kutsuu ”tietoromaaniksi”. Lajin pioneeri oli amerikkalainen Truman Capote, joka määritteli osan teoksistaan non fiction noveleiksi. Tosipohjaiset romaanit täyttivät aukkokohtia kirjailijan vapaudella.

Zoja Jartseva työskenteli Helsingissä muodollisesti matkatoimisto Inturistin toimistonhoitajana. Tosiasiassa hän oli Stalinin salainen agentti peitenimellä ”Irina”. Backman olettaa, että hänen päätehtävänsä oli luoda yhteys puolustusneuvoston puheenjohtajaan Carl Gustav Mannerheimiin.

Yrityksen epäonnistuttua Jartseva ryhtyi laajentamaan Neuvostoliiton vakoojaverkostoa. Backmanin teoksen mukaan tärkeä tietolähde oli kirjailija Hella Wuolijoki, joka kirjoitti neuvostolähetystölle raportteja peitenimellä ”Poet”.

Talvisodan alla Jartsevit siirtyivät Tukholmaan. Kirjan mukaan yhteys Wuolijokeen säilyi tiiviinä. Backman nostaa Jartsevan keskeiseen rooliin Venäjän ja Suomen rauhantunnusteluissa jatkosodan loppuvaiheissa. Hän järjesteli tapaamisia Tukholmassa, ja tietoja välitettiin hänen rekrytoimiensa Gusti Stridsbergin ja Eero A. Wuoren avulla.

Backman myöntää, ettei teos ole lopullinen totuus vaan eräänlainen ajatusleikki, kertomus tapahtumien mahdollisesta kulusta. Hän kuvaa Jartsevan kuvitteellisia keskusteluja Mannerheimin, Wuolijoen ja neuvostolähettiläs Aleksandra Kollontain kanssa. Joistakin epäuskottavista ja päälle liimatun tuntuisista fiktio-osuuksista huolimatta kirja on kiinnostavaa luettavaa historian harrastajille. 

Martti Backman: Stalinin vakoojatar Suomessa. 250 sivua. Docendo, 2025.