Nautintojen
kirja

Rusetti on runsas ja röyhkeä kuin rokokoovaate.

Teksti
Niina Holm
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Anu Kaaja (s. 1984) on kirjallinen kuvain­raastaja, tai kuvien uteliaanraivokas tutkija ja rakastaja nyt ainakin. Kaajan neljäs teos Rusetti on kuriton mukaelma miehisestä taiteilijaromaanista. Anu-niminen kirjailija hakeutuu eurooppalaisen taidehistorian merkitysverkostojen ja kiiltävien maalipintojen äärelle ja työstää samalla eräänlaista omakuvakollaasia jo hiipuvan nuoruutensa vuosilta.

Kaajan proosassa on vaaran viehätystä. Esikoisteos Muodonmuuttoilmoitus (2015) vyörytti häiritseviä kuvia raiskaavist­a patongeista ja nekrofiliasta Kleopatran ruumiin äärell­ä. Leda (2017) oli rokokoon koukeroiseen kieleen puettu kirje­romaani. Katie-Kate (2020) ammensi kuninkaallisista, julkkiksista ja pornotähdistä.

Teoksia yhdistävät teatraalisuus, parodisuus ja queer-henki. Rusetissa Kaaja sijoitta­a tapahtuma­t museoiden, tekno­klubien­ ja kahviloiden puitteisiin Euroopan kulttuurikaupungeissa. Minäkertoja etsii niin älyllistä, fyysistä kuin henkistä nautintoa grand tourin hengessä.

Grand tourit olivat barokki- ja rokokooajan nuorten aatelismiesten suosimia taidematkoja, joilla hakeuduttiin taidehistorian merkittävimpien teosten äärelle inspiroitumaan ja sivistymään. Matkoihin yhdistettiin myös ruumiin nautintoja ja seksuaalista oppia.