Sydän lämpöä täys

Briteillä on hieno ilmaus tällaisille tapauksille: acquired taste, opittu maku.

Akustisella kitaralla itseään säestävän Richard Dawsonin (s. 1981) musiikki tuskin miellyttää monen korvaa ensikuulemalta. Etenkin hänen horjuva tenoriäänensä vaatii totuttelemista. Vahva Koillis-Englannin aksenttikin saattaa tuntua vaikealta.

Faye MacCalmanin klarinetti on toinen hallitseva elementti End of the Middle -albumilla. MacCalmanin vapaan jazzin hengessä rääkyvät ja riipivät osuudet täyttävät usein kohtia, joissa olisi voinut olla kitarasoolo. Removals Van– ja More Than Real -lauluissa hän soittaa miltei kauniisti.

Muutama vuosi sitten Dawson julkaisi kansainvälisesti ylistetyn yhteisalbumin porilaisen Circle-yhtyeen kanssa. Henki-levyllä Circlen soitto kuulosti monin paikoin vastustamattomalta luonnonvoimalta.

Seuraavaksi ilmestyneen The Ruby Cord -albumin The Hermit -aloitusraita kesti 41 minuuttia. Siihen tehtyä lyhytelokuvaa esitettiin ”valikoiduissa” elokuvateattereissa.

Tällä kerralla Dawson tahtoi tehdä pienempiä ja yksinkertaisempia lauluja kodista, perheestä ja muistoista. Hän sävelsi ja sanoitti ne siirtolapuutarhamökissään. Sydämellinen Polytunnel-laulu kertoo, miltä Dawsonista tuntuu tiluksillaan: ”I’m there nearly every day / it’s my happy place.” Olisiko sen herttainen video sopiva portti Dawsonin taiteen pariin?

Richard Dawson on yhtaikaa eksentrinen folkmuusikko ja joviaali jokamies. Aiemmilla levyillään hän on esitellyt uskomatonta kuvittelun lahjaansa. End of the Middle -albumilla musiikki on mitä todellisinta – hauskaa, haikeaa, ymmärtäväistä, häpeilemättömän suoraa. Monien sanoitusten henkilöt voisivat olla Pulpin Common People -klassikon nuoria 30 vuotta myöhemmin. Kaikki ei mennyt haaveiden mukaan, mutta elämässä on paljon hyvääkin.

Lähes popmusiikilta kuulostavassa Boxing Day Sales -laulussa kaksi naista tapaa toisensa alennusmyynneissä. Ensin selvitetään, mitä lapsille kuuluu. Sitten meneekö miehen kanssa yhtään paremmin. Tarjolla olisi kiiltäviä espressokoneita, melua vaimentavia kuulokkeita, meripihkakorvakoruja ja kimonoita. Dawsonin ”You owe it to yourself” -toteamus ei ole sarkasmia vaan täynnä lämpöä.

Levyn päättävän More than Real -kappaleen puolivälissä laulajaksi vaihtuu Dawsonin vaimo. Ollaan hänen isänsä sairaalavuoteen ääressä: ”I don’t know if he can hear us / but I think he can  /  I whisper ’I love you’ /yes, I’m sure he squeezed my hand.”

En oikein tiedä, miten musiikki voisi koskettaa enemmän. 

Richard Dawson: End of the Middle. Weird World, 2025.