Punaista ja mustaa

Ruotsiksi kirjoittava Quynh Tran on yksi kiinnostavimmista uusista tekijöistä suomalaisessa ja pohjoismaisessa kirjallisuudessa. Palkitussa esikoisromaanissa Varjo ja viileys (2021) Tran kuvasi Pietarsaaren vietnamilaisia runollisella otteella ja viimeistellyllä kielellä. Ruotsin Lundiin sijoittuva uutuusteos Kun toiset nauttivat on esikoistakin vaikuttavampi.

Romaanin keskiössä on vietnamilaisäidin, Maggien, ja Ruotsissa syntyneen Lana-tyttären suhde. Vietnamilaista isäänsä Lana ei tunne. Maggie on tehnyt kovia valintoja elämässään, ja nyt hän kutsuu Lanan isää ”herkkänahkaiseksi rotaksi”.

Romaani elää ja hengittää henkilöidensä kautta. Moniaineksinen, selittelyjä kaihtava teos jättää kiitettävän paljon lukijan löydettäväksi.

Quynh Tran syntyi pakolaisleirillä Malesiassa vuonna 1989. Hän saapui perheensä kanssa samana vuonna Suomeen. Tran kasvoi Pietarsaaressa. Nykyään hän työskentelee psykologina Malmössä.

Maahanmuuttajuus ei selittänyt kaikkea Tranin esikoisessa, mutta oli silti olennaista – kuin myös uutuudessa. Aitous ja alkuperä muuttavat merkityksiään Ruotsin kaltaisessa monikulttuurisessa maassa. Kun toiset nauttivat käsittelee kulttuurista omimista ja kulttuurien luonnollista kehitystä sulautumisen ja lainaamisen kautta.

Vietnamilainen Maggie kelpaa japanilaisen kylpylän emännäksi ruotsalaisessa pikkukaupungissa. Kylpylän kävijät haluavat uskoa terveyslähteeseen, vaikka tietävät, ettei Ruotsin maaperä ole tuliperäistä.

Romaanin nimi Kun toiset nauttivat viittaa Maggien ensimmäiseen kertaan. Nuori nainen katsoo rakastajansa nautinnosta irvistyviä kasvoja ja ymmärtää olevansa niitä, jotka saavat mielihyvää muiden hekumasta ja toisten palvelemisesta.

Tranilla on tarkka silmä ihmisluonnon särmille. Se tekee romaanista ja sen henkilöistä kiehtovia.

Maggien tinkimätön työote osoittaa, miten esteettisesti lahjakas ja monin tavoin kyvykäs hän on. Hänen mahdollisuutensa ovat kuitenkin rajatut.

Maggie tuntee olevansa tyttärineen vaarassa. Hän ei voi jäädä paikoilleen, kuin vangiksi, vaikkapa liian pieneksi kokemaansa asuntoon. Todelliseksi ongelmaksi osoittautuu kuitenkin se, ettei Maggie anna Lanan tuntea itseään ja taustaansa.

Lana-tytär tekee tiedostamattaan valintaa luovuuden ja väkivallalle antautumisen välillä. Sekä rap että spoken word vetoavat. Hän lumoutuu esiintyvistä runoilijoista: esiintyjä tulee toisten edessä näkyväksi.

”Vähän kuin hänen rintakehäänsä olisi auennut aina vain uusia huoneita täynnä ilmaa.”

Quynh Tran kirjoittaa painostavaa mutta ilmavaa proosaa äidin ja tyttären mutkikkaasta siteestä. Kun toiset nauttivat muistuttaa Marguerite Duras’n romaanista Rakastaja (1984). Indokiinaan sijoittuva autofiktio kuvaa nuoren ranskalaistytön ja pohjoiskiinalaisen miehen suhdetta.

Rakastajan eroottinen anti on vähemmän tärkeää kuin tapa jolla Duras kirjoittaa äidistään. Äiti ei ole onnistunut nostamaan perheen elintasoa, ja koko perhe on kuin kivettynyt häpeään. Siinä missä Duras sanoo suoraan, Lana ja Maggie jättävät sanomatta. Duras suomii äitiään julmasti, mutta puhuu myös ”rakkaudesta yli rakkauden”.

Duras’n tapaan Tran on visuaalinen kirjoittaja. Hänen romaaneissaan on runsaasti elokuvaviittauksia ja vahvoja värejä. Lanan poikaystävän kokovalkoinen vaatetus on Maggielle kauhistus. Kylpylässä on oltava tiettyä syvää vihreää. Väreihin liittyy myös kulttuurisia merkityksiä.

Maggie tutustuu uuteen kulttuuriin Aki Kaurismäen elokuvaa katsomalla. Hän oppii Pohjoismaista, tai ehkä vain Suomesta, ”ettei asioista voinut koskaan tietää, mikä oli tarkoitettu koomiseksi ja mikä traagiseksi – mille kuului nauraa ja mille itkeä”. Maggien ajatus on avain Tranin romaaniin.

Kirjan viaton alkulause ”jokainen kerta tuntuu aina ensimmäiseltä” kehystyy ironiseksi, kun käy ilmi, että Maggie lajittelee roskia lundilaisen taloyhtiön jätehuoneessa. Hän pidättää hengitystään, ja vetää keuhkot täyteen raikasta ruotsalaisilmaa vasta as­tuessaan pois roskien lemusta. Näen Tranin teoksessa elämänvoiman ja vihan p­unaista ja mustaa. 

Quynh Tran: Kun toiset nauttivat. 298 sivua. Suomentanut Outi Menna. Teos, 2025.