Tyrannin sisäinen elämä

Minun käskystäni on vuodatettu vert­a, sanoo Pirkko Saision uuden romaanin päähenkilö. Sanat pitävät paikkansa, sillä S­ulikon päähenkilö on Josif Stalin.

Hän on sitä mieltä, että veri ei ole hänen käsiään liannut vaan puhdistanut. ”Verest­ä tässä merestä mereen ulottuvassa maassa kasvaa joka ainoa viljantähkä”, tuumii Stalin.

Voiko suomalainen nykykirjailija sanoa mitään painokasta Neuvostoliiton hirmuhallitsijasta, yhdestä viime vuosisadan pahimmasta tyrannista?

Kyllä voi, jos asialla on Saision kaltainen proosan mestari.

Milan Kundera tähdensi, että romaanin pitää kuvata sellaisia asioita, joita on mahdollista kuvata vain romaanin keinoin. Suliko täyttää tämän tehtävän, ja täyttää sen loisteliaasti.

Saision Isä Aurinkoisessa tunnistaa tietokirjoista tutun yksinvaltiaan, mutta hänessä avautuu myös yksityinen ihminen, jolla on rikas mutta ristiriitainen sisäinen elämä.

Oikeasta Stalinista ei tietenkään ole kyse, vaan romaanihahmosta. Saisio sekoittaa historian faktoista ja kirjallisesta mielikuvituksestaan herkullisen keitoksen. Tapahtuu proosan ihme: Saision Stalin tuntuu läpeensä uskottavalta.

Romaanihahmo Stalinin mietteissä rujon lyyrinen mielenlaatu kietoutuu inhorealistiseen vallantahtoon: ”Veltot romantikot maalaavat tauluja kuunsirpeistä, tunkevat joskus palmujakin maalauksen etualalle. Mutta ne, jotka ymmärtävät maailman julman ytimen, maalaavat täysikuun. Ja talven.”

Sulikon nykyhetki sijoittuu vuoteen 1953 eli Stalinin kuolinvuoteen. Haurastuva ja raihnastuva tyranni tarkkailee ympäris­töään vainoharhojensa lävitse, näkee kaikkialla juonittelijoita ja vehkeilijöitä. Hän ärsyyntyy nöyristelystä, mutta ei siedä niskoittelua.

Tämän tästä kerronta liukuu takaumiin, jotka ajoittuvat Stalinin elämän käännekohtiin. Nenäkkäästä nuorukaisesta varttuu säälimätön poliittinen eläin ja lopulta suurvallan diktaattori: ”Minä olen Venäjä, ja Venäjä on minä, olemme yhtä kuin vastarakastuneet.”

Tärkeiden valintojen hetkillä Stalin ei säästä vihollisiaan eikä ystä­viään. Yksinpuhelunsa Isä Aurinkoinen suuntaa salaperäiselle Sulikolle. Onko hän oikea ihminen vai suloinen kuvitelma? Stalin väittää Sulikoa suurimmaksi rakkaudekseen.

Historiankirjat kertovat, että Suliko oli georgialaisen Akaki Tseretelin kirjoittama rakkausruno, josta sävelletty iskelmä soi radiossa taajaan Stalinin valtakaudella. Suliko tarkoittaa georgian kielellä sielua. Saision­ romaanissa Stalin korostaa georgialaisia juuriaan. 

Pirkko Saisio: Suliko. 411 sivua. Siltala, 2024.