Dystooppinen Pinokkio
Klassikkoteoksen uusi versio viihdyttää, mutta vähempikin äänten vääntely riittäisi, Markus Ånäs kirjoittaa.
2
MIN
Miten kasvaa oikeaksi pojaksi? Ainakaan valehdella ei saa ja omaatuntoaan on seurattava.
Italialaisen Carlo Collodin Pinokkio-lastentarinat aloittivat maailmanvalloituksensa 1880-luvulla. Pinokkion seikkailut on maailman eniten käännettyjä kirjoja.
Suomenlinnassa esitettävän Ryhmäteatterin sovituksen ohjauksesta vastaa teatterin johtaja Juha Kukkonen. Valehtelemisesta nenänsä venäyttävän puunuken roolin tekee Mikko Kauppila, joka näyttelee karikatyyrimäisesti koko illan.
Nyt Pinokkio on ympätty dystooppiseen fantasiamaailmaan. Rikkaiden asuinalueet on erotettu sähköisin aidoin muusta maailmasta ja suuryritykset hyödyntävät rahvaan elämiä liiketoiminnassaan. Viihde perustuu nöyryytyksiin. Tyhmyydestä palkitaan aasiksi muuttumisella ja sirkuseläimen orjuudella.
Tässä maailmassa ihmisyyteen yrittää kasvaa köyhän nukentekijän Geppetton itsensä huvitukseksi veistämä puunukke. Apunaan Pinokkiolla on haltia ja omatunnon ääni Satu Sirkka, jota Talvikki Eerola esittää silmät vilkkuen.
Suurin mysteeri ovat tunteet – niitä on, mutta mistä ne oikein koostuvat, ja mihin ne johdattavat, jos niitä seuraa? Mukana on riistäjiä ja roistoja, jotka ovat saaneet epäselvällä logiikalla ajankohtaisia nimiä, kuten Madame Trumpiiniksi muuttunut Mangiafuoco.
Totuuden löytäminen on vaikeaa. Miellyttävä valhe houkuttelee Pinokkiota äkkirikastumiseen – kuten monia tämän ajan poikia.
Pinokkion tarina noudattaa pitkälti alkuperäistä, aina merihirviön vatsaan asti. Janne Siltavuoren ja Ninja Pasasen hieno hirviölavaste kirvoitti yleisöstä spontaanit taputukset.
Teksti on siisti, tasaiseksi höylätty. Rosoja ei ole. Dystopiaan kuuluva rikkaiden asuinalue on lavalla, mutta aivan yhtä hyvin voisi olla olematta – niin sivuun se tarinassa jää. Yhteiskunnallinen näkemys pysyy ilmeisellä tasolla, käännyttäen jo kääntyneitä.
Tavoitteena lienee aikuisten versio kuuluisasta sadusta, mutta näytelmä on katsottavissa pientenkin lasten kanssa. Kesäteatterista muistuttaa äänten vääntely: Robin Svartströmin Geppettoa lukuun ottamatta kukaan lavalla ei puhu normaalilla äänellä. Pidemmän päälle se rasittaa eikä tuo oikein mitään lisää. Nyanssit olisivat riittäneet, nyt korva puutuu.
Klassikkoteoksesta on syntynyt kiva versio, jossa kyllä helposti viihtyy muttei ylevöidy. Kuten aasisirkuksen katsomossa ikään.
Carlo Collodi: Pinokkio. Sovitus ja ohjaus: Juha Kukkonen. Suomenlinnan kesäteatteri (Hyvän omantunnon linnake, Helsinki) 30.8. asti.