Havaintoja katoavasta ja jäävästä

2 MIN

paula Sankelon esikoisrunokokoelma Katoava jää vie arktisiin maisemiin. Huippuvuorilla asuva runoilija kertoo kannen liepeessä miettivänsä usein, että syntyvä runo saattaa olla ”sillä hetkellä lähimpänä pohjoisnapaa kirjoitettu runo, ainakin suomen kielellä”.

Katoavan jään kiinnekohta on pohjoinen luonto, mutta ajassa liikutaan niin menneeseen kuin tulevaan. Muun muassa tietokirjallisuudesta, kansanperinteestä, runoudesta, luontoretkistä ja arkikokemuksista ammentaville runoille yhteistä on kysymys: mitä seuraavaksi? Epävarmuutta tuottava tekijä on tietenkin ilmastonmuutos.

Huippuvuorilla muutos näkyy konkreettisesti jään sulamisena, mutta myös esimerkiksi routivan maan ylös työntäminä vainajina. Keskeistä on kuitenkin jää, ja siksi kokoelman avausosa keskittyy jäähän. Yhdeksälle muullekin osiolle voi nimetä omia aiheitaan: metsästys, jääsanat, lapsen kanssa kulkeminen tai ihmisen maisemaan jättämät jäljet. Runsaat runot eivät kuitenkaan koteloidu yhden aiheen kuvauksiksi.

Sankelon kokoelma tuntuukin liikkeeltä ajassa ja tutkimusretkeltä ympäristössä, mutta jokainen runo on pysähdys. Tarkkaileva kerronta katkeaa iskevillä huippuosumilla. Kymmenkunta runoa erottuu muista erityisen onnistuneina. Niiden vaihtelevat muodot kertovat, miten monipuolinen runoilija Sankelo on.

Sivulle 77 eri laitoihin asetellut metamorfoosiparit kuvaavat luonnon kiertokulkua: ”vedestä pilviä pilvistä vettä / hiekasta vuoria vuorista hiekkaa / tulesta lauluja lauluista tulta” ja niin edelleen. Perinteisillä riimipareilla Sankelo luo parissa runossa loistavia rytmejä. Hän onnistuu jysäyttämään näyttäviä kuvia lukijan tajuntaan.

Jotta kuusi kaatuu -runossa käydään läpi miten monta vaihetta tarvitaan, ”jotta vanha kuusi ruokkii nuorta / kuolinsijallaan” ja todetaan, että sen tapahtumiseksi ”meidän täytyy hellittää”. Runo ilmentää hyvin surua ja hiljaisuutta, jotka toimivat kokoelmassa vastapainona jylhille ja voimakkaille näyille.

Katoava jää on tulkintoja laajentava nimi kokoelmalle. Alussa puhutaan konkreettisesti jäätikön katoamisesta, mutta vähitellen edetään siihen mitä jää jäljelle, kun jäätikkö ja myös monet muut tutut asiat katoavat: ”Mitä jää varmuudella: // kylmenevä kaikupiiri / avaruushylkytarha / pohjasedimentin polymeerit.” Kolkon näyn lisäksi Sankelon runoilla on kysymykseen valoisampiakin vastauksia.

Katoava jää palkittiin Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnolla, joka jaetaan vuosittain parhaalle esikoisteokselle. 

Paula Sankelo: Katoava jää. 103 sivua. Warelia, 2024.