Kaksi toivetta

Kun vasemmistoälykkö Didier Eribonin Paluu Reimsiin -kirja (Retour à Reims, 2009) ilmestyi, se upposi otolliseen maaperään ja sai paljon julkisuutta. Hieman aiemmin Ranskan presidentiksi oli valittu oikeistolainen Nicolas Sarkozy, joka vastusti monikulttuurisuutta ja samaa sukupuolta ole­vien avioliittoa.

Kohuttuja omaelämäkerrallisia kirjoja julkaisseen Édouard Louisin vaiheet muistuttavat kovasti Eribonin vaiheita ja hänen ajatuksensa Eribonin ajatuksia. Louis onkin kuvannut Eribonin teosta kuin oman elämäntarinansa lukemiseksi.

Paluu Reimsiin -kirjan on suomentanut näyttelijä Timo Torikka. Suomennos on pääosin selkeä ja asiallinen. Toki Eribonin lukemat ”viisikkokirjat” olivat Enid Blytonin Viisikko-kirjoja ja Jean-Marie Le Penin johtaman puolueen olisi voinut kääntää johdonmukaisesti Kansalliseksi rintamaksi.

Kun nuori Didier Eribon (s. 1953) muutti Pariisiin, hänellä oli kaksi toivetta: saada elää vapaasti homoelämää ja tulla ”älyköksi”. Ensimmäinen onnistui aika helposti, toisesta muodostui pitkä mutta onnekas taival.

Toiveiden toteuttaminen oli mahdotonta Eribonin kotikaupungissa Reimsissä. Hänen perheensä asui kunnallisessa vuokra-asunnossa kaupungin laidalla.

Kyseisessä sosiaalisessa ympäristössä oli tapana lopettaa koulu niin aikaisin kuin mahdollista – noin 14-vuotiaana – ja mennä töihin. ”Hinttareita” inhottiin ja halveksittiin. Sinänsä Reims ei ollut Édouard Louisin kotikylän Hallencourtin kaltainen kärpäsenkakka kartalla, vaan ihan kunnollinen kaupunki. Reimsissä on noin 180 000 asukasta.

Eribonin vanhemmat väittivät aina olevansa vasemmistolaisia, mutta siirtyivät silti oikeiston tai äärioikeiston äänestäjiksi. Hänen veljensä äänestivät alusta asti vasemmistoa vastaan.

Kuten Eribon toteaa, yksilön paikka yhteiskunnassa tai työelämässä ei yksinään riitä määrittämään luokkaintressiä.

Kun Eribonin isä sijoitettiin Alzheimer-potilaiden hoitokotiin, Eribon rupesi vierailemaan äitinsä luona. Vierailuista sikisi ”sovinnonteko itsen kanssa” sekä tämä kirja. Isänsä hautajaisiin Eribon jätti osallistumatta, koska ei halunnut tavata veljiään.

Eribon viittaa aktiivisesti ranskalaisiin klassikoihin – Pierre Bourdieu, Michel Foucault ja Jean-Paul Sartre – ja erottelee ihmisiä heidän musiikkimakunsa, puhetapansa ja pukeutumisensa perusteella.

Paluu Reimsiin -kirjan voi kuitenkin lukea myös muulla tavoin kuin ranskalaisen sosiologian klassikkona. Se on poikkeuksellisen voimakas ja innostava teos ihan elämäkertana ja kasvutarinana. 

Didier Eribon: Paluu Reimsiin. Suomentanut Timo Torikka. 203 sivua. Vastapaino, 2024.