Tieto lähenee kaunoa

Kun falangistipuolueen perustajan José Antonio Primo de Riveran ruumis siirrettiin Alicanten haudasta 467 kilometrin päähän El Escorialin luostariin, jopa kuu osallistui mahtipontiseen tunnelmaan: Samanlainen täysikuu kuin sinä yönä, kun Kristus kuoli ennen kuin heräsi pääsiäispäivänä henkiin, kimmeltää hopeisena puoliksi kuivuneen Záncarajoen tummalla pinnalla.

Arkun kuljettaminen halki Espanjan vuonna 1939 oli näytös, jolla pönkitettiin fasistisankarin paikkaa historiassa sisällissodan päätteeksi. Kantajia vaihdettiin kylissä, vierailtiin kirkoissa, tielle oli levitetty kukkia, soihdut paloivat ja ihmiset kokoontuivat osoittamaan kunnioitusta.

Paco Cerdàn tietokirjassa seurataan kulkueen etenemistä päivä päivältä. Joka päivä kuvataan ensin saattuetta, mutta sitten nostetaan esille omissa luvuissaan ihmisiä, joiden elämään José Antonio on vaikuttanut. Ja vaikutukset ovat toinen toistaan kamalampia. On maanpakolaisia, vankeja, pakkotyöläisiä, karkotettuja, heidän lähei­siään – ja ruumiita. Toinen toistaan julmemmalla tavalla kuolleita.

Cerdàn kirja on vaikuttava, ja se on ennen kaikkea hänen kerronnallisten ratkaisujensa ja taitojensa ansiota. Suomenkielisessä kontekstissa ja viime vuosina käytetyillä käsitteillä kuvattuna Läsnä! Matka espanjalaisen fasismin juurille edustaa narratiivista tietokirjaa puhtaimmillaan.

Jako tietokirjoihin ja fiktioon ei ole mustavalkoinen, mutta Cerdàn teoksesta voi silti sanoa sen edustavan tietokirjojen narratiivisuuden maksimipistettä. Kaunokirjallisiksi miellettyjä keinoja on käytetty enemmän ja paremmin kuin monissa keski­vertoromaaneissa.

Juuri kaunon keinoin Cerdà tekee tiedosta vaikuttavaa, tunteisiin vetoavaa ja mieleenpainuvaa. Cerdà kirjoittaa jopa runoutta: luvussa 47 miestä kuvataan ruumiskasaa laskemalla eri tavoin 47:ään. Voi luetella nimet, ammatit tai iät, perheenjäsenet tai suurimmat haaveet. Luvussa Myyrät maan alle piiloutuneet miehet näyttäytyvät todella myyrien kaltaisina.

Jokaisessa alaluvussa on oma kertomuksensa, joka kytkeytyy kirjan suurempaan kertomukseen.

Paikoin kerronnan seuraamista vaikeuttaa valittu aikamuoto. Cerdà kirjoittaa paljon preesensissä, mikä luo vahvaa läsnäolon ja toden tuntua. Kuitenkin myös menneistä kirjoitetaan preesensissä, ikään kuin luki­jan mukana elämisen maksimoimiseksi, mikä hankaloittaa toisinaan tapahtumien ajoittamista.

En ole voinut verrata suomennosta espanjankieliseen alkuversioon, mutta aikamuotojen kohdalla voidaan pohtia suomentajan valintoja. Aikamuodon muuttaminen on suuri muutos, mutta on rakenteita, joissa aikamuodot toimivat eri kielissä eri tavoin. Menneeseen viittaaminen toimisi suomeksi paremmin imperfektillä.

Sari Selanderin suomennos on kuitenkin muutoin loistava. Hän hallitsee monipolviset lauseet ja kulttuuriset viitteet.

Espanjan sisällissota päättyi huhtikuussa 1939, mutta käytännössä, kuten kirjassakin mantrana todetaan: Sota oli päättynyt, sota ei ollut päättynyt. Se jatkui Francon diktatuurin aikana ja jälkinä ihmisissä.

Espanjassa ei ole käyty totuuskomissioiden tapaista selvitystä sisällissodan tapahtumista, kuten esimerkiksi Saksassa natseista. Tapahtumista ei ole vaiettu, niistä on kirjoitettu, mutta en tiedä kuinka paljon ja mistä alkaen.

Cerdàn kirjassa on samanlaista potentiaalia kuin esimerkiksi Imbi Pajun Torjutuissa muistoissa virolaisille. Tavallisten ihmisten karmeiden kohtaloiden nostaminen esiin kaikille tavoitettavissa olevassa muodossa mahdollistaa tapahtumista puhumisen ja tuo vaietut kohtalot takaisin muistiin. Lähestymistavassa ja kollaasirakenteessa voi nähdä jälkiä myös nobelisti Svetlana Aleksijevitšin tavasta kirjoittaa historiaa.

Cerdàn kirja on palkittu Espanjassa ­usealla kirjallisuus- ja tietopalkinnoilla. Suomalaiselle lukijalle se on upea teos Espanjan 1930-luvun tapahtumista. Kirjallisesti Cerdà näyttää, mihin kaikkeen tietokirja voikaan yltää ja miten moninaiset kerronnalliset keinot toimivat tiedon välittämisessä. 

Paco Cerdà: Läsnä! Matka espanjalaisen fasimin juurille. Suomentanut Sari Selander. 351 s. Siltala, 2026.