Erikoispsykiatrin ­kyydissä

Itävaltalainen, 1920–1930-luvuilla vaikuttanut Wilhelm Reich oli kehokeskeisen psykoterapian uranuurtaja. Sigmund Freudin oppilaan keskeisen ajatuksen mukaan ihminen rakentaa ”luonnepanssarin”, joka patoaa ahdistusta, raivoa ja kiihottumista. Panssari pitää murtaa, ruumis vapauttaa.

Reich oli seksuaalipoliittinen aktivisti, joka nousi uuteen kukoistukseen 1960–1970- lukujen ”seksuaalisessa vallankumouksessa” sekä naisten vapautusliikkeessä.

Brittiläinen kirjailija ja kulttuurikriitikko Olivia Laing antaa Reichille pääosan esseekokoelmassaan Ruumiin rajat. Laingia kiehtoo ”ajatus ruumiista emotionaalisen ahdistuk­sen säilytyspaikkana”. Idea tunnetaan nykyään myös somaattisessa lääketieteessä.

Ruumiin rajoja ja vapautta Laing tarkastelee omakohtaisuuden, taidekritiikin ja ennen kaikkea politiikan kautta. Ruumis on Laingille aina poliittinen, vähemmistöjen ja ulkopuolisten alistettu ruumis.

Viime vuonna Olivia Laingilta suomennettiin esseeteos Yksinäisten kaupunki, jossa yksinäisyys nähtiin vankilana. Ruumiin rajoissakin esiintyy vankiloita, konkreettisia ja symbolisia, ja yrityksiä vapautua niistä. Laing jatkaa emansipaation pitkää perinnettä.

Laing sanoo kirjansa käsittelevän ”vaaroille alttiita ruumiita ja ruumiita muutoksen mahdollistajina”. Jälkimmäisiä ovat yhteiskunnalliset vaikuttajat ihmisoikeusaktivisti Malcolm X:stä laulaja Nina Simoneen.

Teoksessa tutustutaan myös Weimarin ajan Saksassa vaikuttaneeseen seksologi Magnus Hirschfeldiin ja hänen instituuttiinsa, jonka klinikalla tehtiin maailman ensimmäinen sukupuolenkorjausleikkaus. Natsiaikana instituutti joutui tietenkin vaikeuksiin.

Henkilökuvat ovat monipuolisia ja mikä ilahduttavaa, kriittisiä. Tämä nostaa teoksen tasoa.

Laing ei sivuuta Reichinkaan outoja puolia. Niihin kuuluu tämän rakentama orgoni­akkumulaattori, teräksellä vuorattu koppi, jonne vapaaehtoinen suljettiin vastaanottamaan vapauttavia energia­latauksia.

Laing muistuttaa naisasialiikkeen hienoista saavutuksista, mutta tässäkään hän ei kaihda kritiikkiä. Moitteita saa muun m­uassa 1970-luvun kuuluisa radikaali­feministi Andrea Dworkin. Reichista innoittunut Dworkin vastusti fanaattisesti pornoa liittoutuen jopa oikeistolaisten siveysaktivistien kanssa.

Laingin mukaan Dworkin ei kyennyt erottamaan todellisia haavoja kuvitteellisista. Markiisi de Saden pornografista kaunokirjallisuutta Dworkin luki naisvihan oppi­kirjana.

Reich uskoi, että seksin vapauttaminen vuosisataisesta tukahduttamisesta ja hä­peäs­tä muuttaisi maailmaa. Muutos johtaisi onnen ja rakkauden universumiin.

Filosofi Michel Foucault piti Seksuaalisuuden historiassaan Reichia naiivina, Laing kirjoittaa. Tähän on helppo yhtyä.

Foucault’n mielestä seksuaalisuutta on kyllä säännelty, mutta puhetta seksistä ei ole tukahdutettu. 1700-luvulta asti ihmisten on haluttu päinvastoin kertovan yksityiskohtaisesti haluistaan. Kumouksellinen seksologi Hirschfeldkin dokumentoi haastatteluiden kautta ihmisten himoja.

Laing jättää käsittelemättä sen, miten nykyään kansalaisia suorastaan kehotetaan ilmentämään seksuaalisuuttaan, ruumiillisuuttaan ja nautinnonhaluaan – ainakin länsimaissa näihin päiviin asti. Ehkä Laing ohittaa asian, koska se söisi Reichin kapinallisuutta.

Varovainenkin Laing on. Kun kirjassa päästään ruumiin rajattomuuteen, Laing iskee jarrut päälle, vaikka olisi voinut irrotella.

Ruumiin rajat keskittyy enemmän siihen, mistä vapaudutaan kuin siihen, mihin vapaudutaan. Laingin vapauskäsitys on siis negatiivinen filosofi Isaiah Berlinin jakoa seuraten.

Laing kirjoittaa silti mukaansa tempaavasti. Tästä voidaan kiittää myös suomentaja Sirje Niitepõldiä. Lisäpisteet siitä, että kirjassa puhutaan koko ajan ruumiista nykyään yleistyneen, kliinisen keho-termin sijaan. 

Olivia Laing: Ruumiin rajat. Kirja vapaudesta. Suomentanut Sirje Niitepõld. 381 sivua. Teos, 2025.