Pohjoisia arvoituksia
Kirjailija, muusikko ja saamelaisaktivisti Niillas Holmberg kirjoitti esikoisromaaninsa suomeksi.
Pohjoissaamea äidinkielenään puhuva kirjailija, muusikko ja saamelaisaktivisti Niillas Holmberg (s. 1990) kirjoitti esikoisromaaninsa suomeksi. Halla Helle onkin selvästi valtaväestölle suunnattu teos, jossa saamelaiskirjailija avaa kulttuuriaan suomalaisen päähenkilön kautta.
Eteläsuomalainen Samu seuraa isänsä jalanjälkiä Saamenmaalle. Pappisisä on ollut intohimoisen kiinnostunut Lapista, ja Samu on perehtynyt saamelaiskulttuuriin ja saamelaisten historiaan lähinnä kirjallisuuden, Samuli Paulaharjun ja Arvi Järventauksen tapaisten suomalaisklassikoiden kautta.
Kirjastovirkailijan paikka Utsjoella tarjoaa näköaloja pohjoisen kansan nykypäivään. Saamelaisten arki ja elämäntapa ovat yhä vahvasti sidoksissa luontoon. Etelän nuorukaisen kirjaviisauteen alkaa tihkua kokemuksellista ja aistiperäistä ymmärrystä.
Samun ja saamelaisen ite-taiteilijan Elle Hallalan suhde toistaa ja purkaa stereotypioita. Arvaamattomaksi luonnonlapseksi kuvattu Elle menee miten mielii, eivätkä tavanomaiset parisuhteen säännöt päde vastakohtien jännitteessä.
Taidettaan erämaahan pakeneva nainen on Samulle kiehtova arvoitus siinä missä Saamenmaakin. Suhteessa naiseen ja maahan hänelle jää todistajan ja tulkitsijan paikka.
Tulkinnan avaimia Samu etsii saamelaisten myyteistä ja symboleista, mutta myös Sigmund Freudin uniteoriasta ja C. G. Jungin kollektiivisen alitajunnan käsitteestä.
Ellen taiteessa ja unikuvissa toistuvat mandalat ja sammakot, piiput ja saaret. Lepän puna ja mustikan tumma.
Ellen lähettämät unirunot rakentavat romaanin lyyristä mysteeriä, joka tosin hapertuu kuiviin Samun korkealentoisissa tulkinnoissa. Rivien väleihin ei tahdo jäädä tilaa salaisuudelle.
Pohdinnoissaan Samu pääsee kuitenkin pohjoisen dualismin jäljille. Ellen mieli ja ruumis kärsivät kahtiajakautuneesta tilanteesta, jossa luonto ja arvokas perinnetieto ovat sodassa hyötyä ja järkeä korostavan modernisaation kanssa.
Tai kuten Holmberg kirjoittaa: ”Elle on kulttuurin kantaja ja osaa ajatella saamelaisesti, mutta samalla se on myös koululaitoksen ja tiedotusvälineiden kasvatti. Päähän ovat huomaamatta sujahtaneet Kanye Westin säleikkölasit, jotka pakottavat erittelyn skitsofreeniseen kulttuuriin.”
Samun tarkoitus on lopulta hyvä. Saamenmaan rakastajana hän haluaa palauttaa Ellen tämän salaisuuksien lähteille.
Vuosisatojen ymmärtämättömyys ja sorto ovat taanneet sen, että yhteys ikiaikaisiin tarinoihin ja niiden viisauteen on katkeillut. Tarinansa unohtanut kansa hukkaa myös itsensä.
Holmberg viittaa Jungiin, jonka mukaan mikään ei suojaa yhteisöä sulautumiselta tehokkaammin kuin yhteinen salaisuus. ”Se on se sidosaine, se tervaseos, joka pitää laudat tiiviinä ja veneen pinnalla.”
Samun kiinnostus saamelaisia kohtaan on ulkopuolisen vilpitöntä ihmettelyä, mutta myös länsimaiselle ihmiselle tyypillistä eksotisoivaa ihastelua. Vähitellen hän pääsee liki omaa totuuttaan.
”Vaan kylläpä hiertää tämä kuokkavieraana töllistely.
Joku huomaa minut. Toinenkin. Tulevat varmaan käskemään pois.
Ei, antavat minun olla.
Mutta tämä tunne, tämä tungetteleva, se ei haihdu, vaikka hyvän lymypaikan löysinkin.”
Halla Hellen ytimessä on rakkaus. Se ei kuvaa niinkään romanttista tai eroottista lempeä, vaan mentaalista ja filosofista, totuutta etsivää intohimoa.
Romaani on samalla vilpitön kutsu vuoropuheluun.