Sukupolvikokemuksesta toiseen

”Where’s the cat? The cat’s in the moon.”

Vinksahtanut dialogi iskostui mieleen television kieliohjelmasta Hello, hello, hello, jossa kaksi bobby-poliisia opetti englantia lapsille. Stan (David Mitchell) ja Dud (Neil Hardwick) huvittivat katsojia slapstick-huumorilla ja säikyllä olemuksellaan.

Neil Hardwick, 76, on ollut monessa mukana. Brittiläisssyntyinen käsikirjoittaja sekä tv- ja teatteriohjaaja on avannut silmiä näkemään itsemme ja maailmamme tuoreella tavalla, usein tragikoomisessa valossa.

Hardwickin muistelmat alkavat lopusta. Tavallaan. Paljastamatta juonta on todettava, että Poistetut kohtaukset koukuttaa heti ensiriveillään.

”Jos jokin tuntuu käsittämättömältä ja ahdistavalta, se on totta. Jos se hymyilyttää, myös se on totta, mutta olen ehkä koristellut sitä voimistaakseni komediallista tehoa. Kirjasta ei löydy mitään, minkä en usko olevan totta. Mitään ei ole keksitty”, Hardwick vakuuttaa.

Muistelmateoksen piti jäädä tekemättä. Hienoa, että mieli muuttui.

Hardwick on yhä sanan ja merkitysten mestari. Teoksen on englanninkielisestä käsikirjoituksesta suomentanut Tero Valkonen, ja hyvin onkin. Jälki kuulostaa siltä kuin asialla olisi yksin Hardwick.

Hardwick leikkaa henkilöstä, teoksesta, ajasta ja tunnelmasta toiseen välillä salamana. Elämän mullistavissa käänteissä hän sen sijaan viipyy sivutolkulla ja pohtii niitä eri näkökulmasta myöhemminkin.

Ensimmäisessä kategoriassa kertoja muistuttaa nimien tiputtelun vaatimuksesta biografiassa. Julkkiksistahan lukijat janoavat juoruja, Hardwick toteaa ja kuvaa suhdettaan vaikkapa Spede Pasaseen, Vesa-Matti Loiriin tai Jouko Turkkaan.

Hardwick käsittelee masennuksensa harppomalla, koska on kronikoinut sen kirjaksi jo aiemmin.

Kattavasti Hardwick puolestaan avaa sosiopaattisen äitinsä musertavaa vaikutusta, lapsuuttaan kaivoskylässä, ulkopuolisuuden tunnettaan Cambridgessa opiskellessa ja vaimonsa toistuvaa uskottomuutta, joka toi tippurin lisäksi mielenterveysongelmia.

Poistetuissa kohtauksissa pohditaan myös muita isoja teemoja. Kuolema on läsnä jo siksi, että moni läheinen on menehtynyt. Muotoilu ”ikävä kyllä ei enää keskuudessamme” toistuu. Traumat ovat toisaalta olleet ammattilaiselle materiaalia, joka on päätynyt kohtauksiksi ja hahmoiksi.

1970-luvun lasten kielikurssi oli Hardwickin ensimmäinen käsikirjoitustyö Yleisradiossa. Hello, hello, hello, Tankki täyteen, Reinikainen sekä Sisko ja sen veli olivat sukupolvikokemuksia. Yleisö oivalsi heti, mistä oli kyse, vaikka johto ei aina ymmärtänyt.

Pakanamaan kartta kertoi ekoterrorismista. Epälineaarista kerrontaa inspiroi BBC:n visionääri Dennis Potter. Jännityssarja oli edellä aikaansa, mutta pomo lyttäsi tuloksen.

Potkuja on sadellut, mutta joskus pestin on pelastanut arvovaltaisen kollegan väliintulo.

Näyttämölle on syntynyt nelisenkymmentä ohjausta. Niitä Hardwick kelaa henkilöt edellä ja paljastaa myös työmetodejaan.

Teatteri oli uran merkittävä osa, mutta tuntuu välinäytökseltä, koska ”siihen ei liittynyt käsikirjoittamista”.

Vaikka Hardwickin teatteriesitykset olivat suosittuja, yleisöä oli kuitenkin vähemmän kuin televisiossa. Parempi myöhään -sketsit tavoittivat enimmillään 2,7 miljoonaa katsojaa. Moisista luvuista ei nykyään edes haaveilla.

Poistetuista kohtauksista välittyy sama ytimeen tarkentuva kertojan lahja kuin Hardwickin elämäntyöstä. Luvut on otsikoitu jazzklassikoilla ’Round About Midnightista So Whatiin.

Hardwick on leikittelevä kertoja, joka tiedostaa lukijan läsnäolon ja pohtii tämän reak­tioita. Neljäs seinä rikotaan toistuvasti.

Kiteytetysti etenevän kirjan sävy on nöyrä. Saavutukset todetaan hehkuttamatta.

Hardwick on suhtautunut työhönsä vakavasti myös farsseja tehdessään, mutta ei ota itseään liian tosissaan. Tekstiä keventää itseironia, peribrittiläinen understatement tiukalla pokerilla. 

Neil Hardwick: Poistetut kohtaukset. Suomentanut Tero Valkonen. 222 sivua. WSOY, 2025.