Ilmiö nimeltä Kekkonen

2 MIN

Helsinkiläisen musiikkiteatteri Kapsäkin musiikkinäytelmä UKK on karnevalistinen, hirtehinen ja rujo kuvaus ikonisesta maan isästä – ja tuiki tarpeellinen kertauskurssi suomettumisesta. Esitys sijoittuu vuodenvaihteeseen 1972–1973, jolloin Suomi tasapainoilee idän ja lännen välissä. Urh­o Kekkosen jatkamista presidenttinä pidetään välttämättömänä. Kekkonen ei vaaleja halua, joten jatkokausi aiotaan varmistaa poikkeuslailla, jota Ahti Karjalainen on ehdottanut.

Itsevaltiaiden tapaan Kekkonen on ylivoimainen kaikessa. Voittamaton kalamies, suuri taiteilija, elinvoimainen urheilija ja Neuvostoliiton ylin ystävä, joka kuittaa häviötkin ”yya-hengessä”. Käsikirjoittaja Sirpa Kähkösen, ohjaaja Taru Mäkelän ja taiteellisen konseptisuunnittelijan Reetta Risti­mäen hyppysissä kansan ihailema johtaja huitaistaan kunnolla alas jalustaltaan.

UKK:ssa Kekkonen (Juha Pulli) hiipuu epävarmaksi johtajaksi. On mielisteltävä neuvostovaltaa ja ryypättävä, vaikka ”sydämestä ottaa”. Myös ”aivosähköissä” on katkoksia. Sisällissodan aikaiset traumat eivät jätä rauhaan, ja jopa Paula-tytön kansansuosio tuntuu uhkaavalta.

Naisseikkailuista vihjaavat jo mallinuket, jotka vastaavat pitkälti lavastuksesta, ja ”jättikondomi” Kekkosen kaljun korvikkeena. Myös kirjolohi, Kekkosen nimeämä, symboloi ympärillä pyöriviä nuoria naisia.

Silmille lyö myös 1970-luvun sovinismi. Nainen kelpaa viihdykkeeksi tai viehkoksi Lottotytöksi, jota Ristimäki esittää loistavasti ajan mukaisissa isoissa sankalaseissaan. Neuvottelupöytään naisia ei huolita. Miehet sopivat asioista kännissä ja saunassa.

Näyttelijöitä UKK:ssa on neljä ja henkilöhahmoja pitkälti toistakymmentä. Vain Pullilla on yksi rooli Kekkosena. Siitä Pulli selviää, muttei erityisesti loista. Ylitse muiden on Paavo Kerosuo Ahti Karjalaisena, alkoholisoituneena Kekkosen kilpailijana. Hän uskoo toiveikkaana, että ”yksi kausi vielä, sitten on mun vuoroni”. Mutta käy, kuten Sylvi Kekkonen (Ristimäki) toteaa: ”Sinut on käytetty loppuun, niin minutkin.”

Toinen puoliaika on musiikillisempi. Kekkosen (Pulli), Lottotytön (Ristimäki) ja Kirjolohen (Hanna Vahtikari) musiikkiesitys Memento Mori on upea. Huikein on Karjalaisen (Kerosuo) lavashow Paula-tytön haastajana Pauli-poikana, ”sydänten presidenttinä”.

Ensi-iltayleisö oli lähinnä yli kuusikymppisiä. Heille esitys takuulla tarjoaa muistoja ja läikähdyksiä 1970-luvulta. Suosittelen näytelmää myös muille, joita lähihistoria ja etenkin suomettumisen aika kiinnostaa. 

Sirpa Kähkönen (käsikirjoitus), Taru Mäkelä (ohjaus): UKK. Musiikkiteatteri Kapsäkki (Hämeentie 68) 15. helmikuuta asti.