Kun sota tunkeutuu elämään
Kolme harjoitelmaa sodan ja rakkauden vuosilta on vaativa ja intensiivinen näytelmä, Päivi Ängeslevä kirjoittaa arviossaan.
2
MIN
Näytelmäkirjailija Michael Baranin viidestoista näytelmä Kolme harjoitelmaa sodan ja rakkauden vuosilta kertoo kolmen toisilleen tuntemattoman naisen tarinat, jotka kytkeytyvät jollain tapaa Gazan sotaan.
Naiset ovat suomalaisia. Kukin on elämänsä käännekohdassa, kokoamassa itseään.
Itseinhosta ja paniikkikohtauksista kärsivä nuori nainen (Inke Koskinen) lähtee koiravahdiksi Tel Aviviin. Eronnut kahden lapsen äiti (Pirjo Määttä) ottaa yhteyttä lapsuudenystäväänsä, joka asuu Israelissa. Pianisti (Wenla Reimaluoto) harjoittelee maanisesti Wagnerin Jumalten tuhoa mutta joutuu ottamaan hoiviinsa kummityttönsä, jonka äiti lähtee lääkäriksi sota-alueelle.
Kolmea naista yhdistävät myös musiikki, ulkopuolisuuden tunne ja yksinäisyys, joka ajaa etsimään yhteyttä toisiin ihmisiin.
Herkkä pianosäestys korostaa esityksen utuisenkaunista surumielisyyttä. Näyttämöllä vuorottelevat muusikot Niina Ranta ja Mariola Aniolek. Esityksessä on neljäskin näyttelijä, Sofia Smeds, joka liikehtii äänettömästi, välillä muita tarkkaillen, välillä jotain raapustaen. Vasta myöhemmin selviää, ketä hän esittää – ja miksi.
Toisella puoliajalla esitys laajenee henkilökohtaisista monologeista myös tapahtumien kuvaukseen, tosin Baranin omassa aikajärjestyksessä. Maailmanpoliittista myllerrystä alleviivaa vaikuttavasti toteutettu kupolimainen lavastus, kuin sotien raunioittama maapallo.
Ensi-illan monologeissa oli vähän haparointia, mikä on sinänsä ymmärrettävää: niin koukeroista ja runsasta Baranin kieli on. Koskinen sai hienosti esiin nuoren naisen haavoittuvuuden, Määttä eron jälkeisen tyhjyyden ja huolen lapsista. Vauhdikas Reimaluoto toi huumoria ja suoranaisen ilonpilkahduksen esitykseen.
Baran, taustaltaan juutalainen, alkoi käsitellä teoksissaan juutalaisten historiaa kymmenisen vuotta sitten.
Näytelmässään Tyttö joka käveli (2018) hän kertoi päätyneensä siihen, ettei halua tuoda holokaustia näyttämölle realismin kautta. Muodoksi hän valitsi kolme naista ja monologin. Samaa hän käyttää Kolmessa harjoitelmassakin, ja etäännytys julmuuksista toimii.
Intensiivinen teos kestää lähes kolme tuntia. Pitkät ja vaikeat monologit vaativat katsojilta herpaantumatonta keskittymistä. Jos siihen pystyy, esitys pitää otteessaan koskettavaan loppuhuipennukseen asti.
Michael Baran: Kolme harjoitelmaa sodan ja rakkauden vuosilta. Kansallisteatteri (Bergbominkuja 2, Helsinki) 16.5. asti.