Kosketus­etäisyydellä ­pyhästä

Suomalainen kulttuurimies haahuilemassa eurooppalaisissa kaupungeissa jotain syvää etsien. Joel Haahtelan romaaneissa on totuttu tällaisiin asetelmiin.

Marijan rakkaudessa nimetön kertojamies käynnistelee Triestessä uutta kirjaansa siinä onnistumatta. Hän päättää lähteä junalla Roomaan. Inspiraatio tulee vastaan jo asemalaiturilla, kun kertoja näkee Merkityksellisen Naisen menneisyydestä.

Kertoja ja sarajevolainen Marija kokivat 25 vuotta aiemmin Prahassa käänteentekevän romanssin. Sitten nainen katosi. Kertoja kirjoitti epätoivon vimmassaan esikoisteoksensa. Roomassa Marija kertoo lukeneensa romaanin heidän Prahan kesästään. Kirja oli runollinen ja hullu, nainen rakasti sitä.

Marija rakastaa myös vanhoja maalauksia. Niiden ääressä ”pelko sammui, maailma siirtyi askeleen kauemmas”. Hän on taidehistorioitsijana Belgradin yliopistossa. Roomassa Marijan pitäisi tutkia Duccion Noli me tangere -maalausta. Taulussa Maria haluaa koskettaa Jeesusta tämän haudalla, mutta Herra kieltää sen.

Haahtelan kirjoissa ollaan usein kosketusetäisyydellä pyhästä. Marijan rakkaudessa­ kirjat ovat elämän voittoa kuolemasta, eivät vähempää. Maalausten ääressä Marija tuntee unohtavansa kaiken vaivalla opitun.

Romaani käsittelee todellisuuden häilyvyyttä. Aikatasot lomittuvat kertojan mielessä, mikä on kuvattu hyvin.

Kirja palaa toistuvasti Andrei Tarkovskin Solaris-elokuvaan, jossa älykäs valtameri manipulo­i muistoja. Päähenkilön kuollut vaimo ”herää eloon”. Samalla tavalla kertoja herättää Marijan henkiin: ”Marijasta tuli vuosien ja kirjoittamisen myötä väistämättä minun luomukseni.”

Romaanissa mainitaan filo­sofi George Berkeley, joka edusti äärimmilleen vietyä subjektiivista idealismia. Sen mukaan maailma on olemassa vain silloin, kun se havaitaan. Ei ole selvää, onko Marija olemassa kertojan muistojen ulkopuolella ja ovatko muistot luotettavia.

Sumea todellisuus synnyttää lievää melankoliaa, mutta ruokkii taidetta, rakkautta ja elämää: ”Vain kuvitelmat pitivät meidät hengissä.” Päätelmä on tyypillistä Haahtelaa, taiteen ja omien tunteiden mystifiointia. Haahtelan faneille tällainen on varmaan meditatiivista taika­pölyn ripottelua, itselleni kauno­kirjallista kitschiä. 

Joel Haahtela: Marijan rakkaus. 192 s. Otava, 2024.