Groteskia melankoliaa
Mariana Enriquezin mustan huumorin ja kauneudentajun yhdistelmä on toimiva, Silvia Hosseini kirjoittaa arviossaan.
2
MIN
Argentiinalainen kirjailija Mariana Enriquez jatkaa uudella novellikokoelmallaan aiemmista teoksistaan tuttua kaavaa: Argentiinan yhteiskunnallisia ongelmia ja poliittisen väkivallan perintöä raotetaan kauhukirjallisuuden keinoin. Seksuaalisen väkivallan ja naisten seksuaalisuuden patologisoinnin teemoja käsitellään edelleen.
Kokoelman novellit ammentavat kauhukirjallisuuden perinteestä monipuolisesti. On goottilaista kauhua urbaanissa ympäristössä ja yksi pikkukylään sijoittuva Lovecraft-mukaelma. Addiktioita ja pakkomielteitä pohditaan true crimeen, suomalaisittain tosirikokseen, viitaten. Mukana on myös niin sanottua body horroria, jossa kauhua luovat ruumiin vääristymät ja muodonmuutokset. Novellissa Kasvokatastrofi raiskattu nainen menettää vähitellen kasvonsa kirjaimellisesti. Kertomus kommentoi uhrin kannettavaksi koituvaa häpeää.
Metamorfoosissa muodonmuutos on sen sijaan tahdonalainen: päähenkilö istuttaa kohdustaan poistetun myooman palasina selkäänsä. Novellin voi tulkita emansipaatiokertomuksena – tai kehonmuokkaamistrendiä kommentoivana satiirina.
Aurinkopaikka hämärille tyypeille (Un lugar soleado para gente sombría, 2024) on temaattisesti runsas muttei kovin syvällinen. Enriquezista on tullut monelle kielelle käännetty kirjailijatähti, ja hänen teoksiaan on selvästi alettu työstää kansainvälisille markkinoille sopivaksi. Kulttuurista kontekstia selitetään perinpohjin, ja tulkinnan avaimet annetaan usein suoraan käteen.
Tämän huomaa jo kokoelman avaavassa novellissa, jossa väkivallan ja puutteen uhrit jäävät kummittelemaan Buenos Airesin kaduille ikään kuin kollektiivisena omanatuntona. Minäkertoja selittää sen, minkä lukija haluaisi oivaltaa itse: ”Pojan haamu tuli joka ilta muistuttamaan meitä surkeudestamme, pelkuruudestamme ja pikkusieluisuudestamme.”
Toisinaan yliluonnolliset elementit toimivat päinvastoin: ne tuovat novelleihin tulkintoja väistelevän, irrationaalisen kauhun tason. Lienee makuasia, tekeekö tämä kertomuksista moniulotteisia vai tuntuuko ratkaisu toistuessaan heppoiselta.
Kirjailijan omintakeinen yhdistelmä kauneudentajua, groteskia tyyliä, melankoliaa ja mustaa huumoria toimii yhä, mikä ilmenee Sari Selanderin eloisassa suomennoksessa: ”Kuulin, että joku pyörtyi ja joku toinen vaati ambulanssia paikalle, vaikka kuka sinne olisi ambulanssin soittanut, ainakaan niin kauan kuin paikalla olivat nuo teinit, jotka mädäntyivät auringonlaskun kultaisessa valossa?”
Mariana Enriquez: Aurinkopaikka hämärille tyypeille. Suomentanut Sari Selander. 312 sivua. WSOY, 2025.