
Lucy Barton rauhoittuu
Kun Lucy Barton tuli kirjallisuuteen, hän oli yllätyksellisen särmikäs ja hellyttävän neuroottinen, kerta kaikkiaan kiehtova päähenkilöhahmo. Suomeksi ensiesiintyminen tapahtui vuonna 2018 Elizabeth Stroutin romaanissa Nimeni on Lucy Barton (suom. Kristiina Rikman, Tammi) joka oli ilmestynyt englanniksi kaksi vuotta aiemmin.
Köyhistä oloista menestyskirjailijaksi nousseen Lucyn elämää on sittemmin seurattu niin Kaikki on mahdollista -kokoelman novelleissa (Tammi, 2019) kuin avioliittoromaanissa Voi William! (Tammi, 2022).
Uusi romaani Lucy meren rannalla tuo Lucyn vuoteen 2020.
Koronapandemia puhkeaa. Entinen puoliso William on tiedemiehenä valmis toimimaan ajoissa. Hän puoliksi pakottaa Lucyn mukaansa, pois New Yorkista, Mainen rannikolta vuokraamaansa taloon.
Lucy on vanhentunut. Särmät ovat pehmentyneet. Samalla tuntuu kadonneen Elizabeth Stroutin aiempien teosten kerronnasta tuttu terävyys. Tuleviin mullistuksiin viitataan kuin yrittäen luoda hurjaa jännitystä kaiken ylle, mutta Lucy taitaa yllättyä enemmän kuin lukija.
Kerronta on muistelmamaista ja realistista, eikä Lucyn näkökulmasta poiketa. Aiempien teosten tapahtumiin viitataan usein.
Lucy meren rannalla on myös tuore ajankuva Amerikasta. Lucy kauhistelee poliisin suorittamaa tummaihoisen pahoinpitelyä ja presidentin kannattajia.
Korona-ajan poikkeustila luo olosuhteet. Pandemian alun kauhu ja kummastus palaavat lukiessa elävinä mieleen. Mutta on romaanissa syvempiäkin pohjavirtoja. Lucyn neuroottisuus on hellittänyt. Poikkeusaikana hän keskittyy huolehtimaan muiden hyvinvoinnista.
Suljetuimpien kuukausien eristyneisyys laittaa ihmissuhteet uusiksi. Lucy tutustuu Mainessa uusiin ihmisiin ja seuraa puhelimitse läheistensä ratkaisuja. Hän suhtautuu muihin ihmisiin tavattoman ymmärtäväisesti. Se tuo kirjaan lämpöä, aiemmistakin Lucy-kirjoista tuttua yhteisöllisyyden hehkua, jonka vaivihkaisessa kuvaamisessa Strout on psykologinen taituri.
Kirjan suomennos on kokeneen Kristiina Rikmanin käsialaa. Hän on saanut kerronnan kulkemaan letkeän joustavasti ja helpontuntuisesti.
Strout ei ole tämän teoksen kohdalla terävimmillään, mutta Lucy Bartonin ystäville jatko-osa on lempeä lisäosa Lucyn tarinaan.
Elizabeth Strout: Lucy meren rannalla. Suom. Kristiina Rikman. 270 s. Tammi, 2023.