Vereslihaisesti Sylvia Plathin viimeisestä vuodesta ja muita – SK valitsi vuoden kiinnostavimmat ulkomaiset romaanit

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Amerikkalainen runoilija­ ja kirjailija Sylvia Plath teki itsemurhan 30-vuotiaana. Ruotsalaisen Elin Cullhedin Euforia kertoo romaanihenkilö Plathin viimeisestä vuodesta. Sylvia kirjoittaa syitä olla kuolematta: iho, aika, se ettei saisi naida, ettei halua suoda sitä iloa Tedille. Ted on aviomies, runoilija Ted Hughes. Pariskunta on hankkinut talon maalta, he ovat kirjallisten läpimurtojensa kynnyksellä. Tedin menestys näyttää selvältä, toista kertaa raskaana oleva ja synnyttävä Sylvia kamppailee epävarmuutensa kanssa ja kärsii avioliitossa. Cullhed kirjoittaa vereslihaisesti, Laura Kulmalan käännös välittää onnistuneesti Sylvian autuuden, himon ja vihan. Cullhed sai Eufo­riasta August-palkinnon, eikä syyttä.

Niina Holm

---

Katkeroitunut mies tarinoi oranilaisessa kapakassa anonyymille kuulijalle. Isoveli on kuollut väkivaltaisesti. Murhaaja on Albert Camus’n Sivullisen päähenkilö Meursault. Algerialainen Kamel Daoud ottaa romaanissaan kaunokirjallisia vapauksia: Sivullisen kirjoittaja on yhtä kuin Meursault, välinpitämätön tappaja ja el-roumi, ”muukalainen”. Camus ja hänen teoksensa edustavat siis sortajia. Kirjailijan suhde alku­peräisteokseen ei silti ole mustavalkoinen. Tapaus Meursault’a voi lukea myös Camus’n tyylille kunniaa tekevänä pastissina. Valitettavasti suomennos tavoittaa Daoudin kielellisen taituruuden vain paikoin, sillä Tapaus Meursault kuuluu kaikkien aikojen vaikuttavimpiin klassikkoteoksiin.

Silvia Hosseini

---

”Ajattele miljoonia pimeitä ruutuja. Yritä kuvitella mykistyneet puhelimet.” Amerikkalaisen Don DeLillon romaanissa Hiljaisuus yksi maail­ma päättyy. Teknologia romahtaa ja ihmiset jäävät sutimaan tyhjää. Loppu tulee mieleen siinäkin mielessä, että 85-vuotiaan kirjailijan 18. romaani voi olla hänen viimeisensä. Romaani on pakannut sisäänsä monta kirjailijan lempiasiaa: katastrofin, lumoutuneen teknologiasuhteen, ihmisten välisen etäisyyden, melankolian… Jos Hiljaisuus on DeLillon hyvästijättö, se on loistokkaan uran hienostunut päätös.

Herman Raivio

---

Tämän vuoden nobelisti Annie Ernaux syventyy vanhempiensa muotokuvissa luokkaeroihin. Kirjailijan isä ja äiti ponnistelivat itsensä maa- ja tehdastyöläisistä kaup­piasluokkaan, mutta heidän maailmankuvansa on kapea. Vanhempien karkeus hävettä­ä t­ytärtä. Vuosien kuluessa luokkahäpeä muuttuu vieraantuneisuuden tunteeksi ja ymmärrykseksi ranskalaisen kulttuurin ulossulkevista rakenteista. Isästä osoittaa omaelämäkerrallisen kirjoittamisen tärkeän­ lähtökohdan – kyvyn ottaa kokemuksiinsa etäisyyttä. Äidistä on heiveröisempi, ehkä se on kirjoitettu liian pian äidin kuoleman jälkeen. Kokonaisuudessaan Isästä/Äidistä on vaikuttava kirjallisuutta, jonka Lotta Toivasen suomennos välittää sävykkäästi.

Silvia Hosseini

---

Alma Whittaker tutkii sammalia samoihin aikoihin, kun Darwin kerää materiaalia Lajien syntyyn. Vaikka Alma on rikkaan valkoisen perheen perillisenä ja oppineena etuoikeutettu varhaisen 1800-luvun Yhdysvalloissa, tieteessä hänen on varottava naiseutensa paljastumista. On oikeaa ja ”naisten” kasvitiedettä. Tarina avautuu yksityisestä ihmiskunnan kokoisiin asioihin asti. Lukija pääsee osalliseksi luonnontieteellisen ajattelun avartumisesta, ja tilaa jää myös eettisille pohdinnoille. Elizabeth Gilbert kirjoittaa älyllisesti haastavista aiheista, mutta teos on välillä kuin seikkailufantasiaa, kun tiedenainen matkustaa kultakolikot helmoissaan ja löytää aina uudelle mantereelle saapuessaan juuri oikeat ihmiset.

Outi Alanen

---

Sillan synty kertoo jättimäisestä siltaprojektista kuvitteellisessa kaupungissa Kaliforniassa. Romaani muistuttaa televisio­dokumenttia, joka tallentaa hankkeen etenemisen arkkitehtien suunnittelupöydiltä sillan vihkiäisiin. Se ei ole vain romaani siltatyömaasta ja sen ihmisistä, vaan myös Yhdysvalloista, kapitalismista ja ihmisen halusta hallita luontoa. Ranskalaisen Maylis de Kerangalin Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät ja Maailma käden ulottuvilla kuuluvat viime vuosien­­ käännöskirjallisuuden parhaimmistoon. Sillan synty ilmestyi alkukielellä 2010. Ville Keynäs ja Anu Partanen tekevät Sillan synnyssä hienoa jälkeä, kuten kahdessa edellisessäkin suomennoksessa.

Tommi Melender

---

Unkarilaisessa pikkukaupungissa asukkaita piinaa lähestyvän katastrofin odotus. Merkkejä näkyy kaikkialla: vesitorni huojuu, katuvalot reistailevat, kadut täyttyvät roskasta. Kaupunkiin saapuvan sirkuksen vetonaula on täytetty sinivalas. Ennusmerkki sekin? Apokalypsi peruuntuu juuri kun on saavuttamassa huippunsa. Tällaiset antikliimaksit ovat unkarilaiselle László Krasznahorkaille tyypillisiä. Suomenkieliset lukijat pääsivät tutustumaan Booker-palkittuun Krasznahorkaihin kolme vuotta sitten romaanilla Saatanatango. Se ja Vastarinnan melankolia ilmestyivät alkukielellä jo 1980-luvulla. Minnamari Pitkänen tulkitsee Krasznahorkain jäljittelemättömän proosan jäljittelemättömäksi suomen kieleksi.

Tommi Melender

---

Ärhäkkä georgiantauti on levinnyt Pohjois-Amerikkaan. Influenssaan on kuollut vähintään 99 prosenttia väestä. Päähenkilö Kirsten Raymonde oli kahdeksanvuotias, kun maailma muuttui. 20 vuotta myöhemmin hänen kyynärvarteensa on tatuoitu: ”Selviäminen ei riitä.” Lause toistuu kiertävän sinfonia­orkesterin hevoskärryn kyljessä. Taide antaa lohtua eloonjääneille. Sähköjä ei ole, ei valtioi­den rajoja, ei rahaa, ei anti­biootteja. Välillä Asema 11 on ahdistava, jopa groteski. Se on myös hauska ja lämmin. Romaani ilmestyi 2014 ja voitti parhaan tieteiskirjan Arthu­r C. Clarke -palkinnon. Se alkoi elää omaa elämäänsä covid-19:n puhjettua. Lukijat jopa tatuoivat sen lauseita käsivarsiinsa.

Tero Alanko

---

”Lapsuus on käsittämätön rakennelma, kuin moderni taideteos. Käsittämätön ja turha. Tekisi mieli potkaista hajal­le koko paska.” Ruotsalainen Alex Schulman kirjoittaa riipaisevia ja hienovireisiä tarinoita perheiden virheistä ja jaetuista traumoista. Malman asemassa juoni jännittyy matkojen varaan. Junavaunuissa tai autojen etupenkeillä vaietaan, peitellään ja kohdataan. Tarkka ihmiskuvaus koskettaa, mutta romaanista jää olo, että ainekset on tarkkaan laskettu ja punnittu. Hyppysellinen sisarkateutta, ripaus hylkäämiskokemusta. Iso kauhallinen tunnelukkoja ja vinoutunutta parisuhdedynamiikkaa, joka periytyy seuraaville polville. Niistä on tämän joulun hittiromaani tehty.

Niina Holm

---

Karl Marx puhui ryysyköyhälistöstä, joka ei saavuta luokkatietoisuutta eikä edistä proletariaatin vallankumousta. Termi tuli mieleen lukeissa Douglas Stuartin esikoisromaania, Booker-palkittua Shuggie Bainia. Se kuvaa Glasgow’ta thatcherilaisella 1980-luvulla. Vanhassa maailmassa nuorukaisia odotti koulunpenkin jälkeen tulevaisuus terästehtaassa, hiilikaivoksessa tai telakalla. Työ takasi kunniallisen elämän. Tulevaisuus peruttiin, kun uusliberalismi otti vallan. Viime vuosikymmenillä valtavirtaproosassa on korostunut keskiluokkaisuus. Alaluokkaa inhorealistisin sävyin kuvaava Shuggie Bain päivittää työläisromaanin traditiota uudelle vuosi­tuhannelle.

Tommi Melender

---

Kymmenvuotias Jas pelkää kaninsa joutuvan lihoiksi. Hän rukoilee Jumalaa ottamaan mieluummin isoveljen. Rukou­s käy toteen, veli putoaa jäihin ja hukkuu. Hollantilaisen Marieke Lucas Rijneveldin Booker-palkitun esikoisromaanin mustassa maailmassa tragediat eivät lopu yhteen. Pahimmillaan touhut ovat raakoja ja insestisiä. Proosa vilisee ulosteita, eritteitä ja verta. Mukavista kirjoista pitävän kannattaa kiertää Illan epämukavuus kaukaa, mutta kaikessa kauheudessaan ja karmeudessaan se on proosahelmi. Taru Luojolan suomennos välittää Rijneveldin kielen säröisän lyyrisyyden nautinnollisesti.

Tommi Melender

---

Huonekalukauppias Ray Carney haaveilee 1960-luvun Harlemissa paremmalle asuinalueelle muut­tamisesta ja putiikkinsa laajentamisesta. Asiallisten töiden ohella hän välittää varastettua tavaraa. Pulitzer-palkitun­ Colson Whiteheadin Harlem Shufflen jännite perustuu siihen, onnistuuko ”lievästi kiero” mutta hyväsydäminen päähenkilö pyrkimyksissään. Whitehead rakentaa hahmoja nokkelilla havainnoilla: ”Miami Joe soitti summeria pitempään kuin yksikään kunnon ihminen olisi soittanut.” Markku Päkkilän suomennos välittää tunnelmia mainiosti.

Silvia Hosseini