Tietoinen täyskäännös
Litku Klemetti on halunnut tehdä nyt ”kovaa poppia” ja myös laulaa eri tavalla kuin ennen: vahvasta vibratosta ei ole jälkeäkään, kirjoittaa Tero Alanko.
2
MIN
Nostalgisen Asiatonta oleskelua -levyn (2022) innoittajina toimivat 1970-luvun helposti kuunneltava popmusiikki ja saman aikakauden klassiset lauluntekijät. Sanoitukset kertoivat Sanna Klemetin elämästä ”mahdollisimman suoraan ja rehellisesti” – sekä nuoruudesta Kuhmossa että nykyhetkestä suositun bändin pomona. Uusi Funny Girl -albumi vaikuttaa suoralta reaktiolta edelliseen, tietoiselta täyskäännökseltä. Nyt Klemetti on halunnut tehdä ”kovaa poppia” ja vältellä itsensä alttiiksi asettamista.
Funny Girl kuulostaa Kukkia muovipussissa -levyn (2021) kumppanilta. Molemmat ovat iskeviä ja pääosin hauskoja. Kummallakin esiintyy kuvitteellinen Litku, ei ”tylsä tosielämän Sanna”.
Uudella albumilla Klemetti myös laulaa eri tavalla kuin Asiatonta oleskelua -levyllä. Sen lauluihin istuneesta vahvasta vibratosta ei ole jälkeäkään.
Funny Girl ei ole Litku Klemetin paras levy, mutta sillä on pari poikkeuksellisen hienoa kappaletta. Etenkin Olit huumeissa ja Sumun jälkeen ovat hurmaavia täysosumia.
Olit huumeissa on lyhyt ja dramaattinen. Sen sovitus elää koko ajan. Uusia soittimia tulee ja menee. Kertosäkeen alku (”Me käveltiin tyhjillä kaduilla / ja katsottiin auringonlaskua”) tavoittaa unohtumattoman hetken tunnelman.
Sumun jälkeen kertoo lyhyestä mutta kiihkeästä kohtaamisesta sotilaan kanssa. Sen trooppinen ja jopa eroottinen pop tuo yhtyeen repertuaariin jotain uutta. Sumuposauttajan eli rumpali Sami Keinäsen pehmeä laulutapa sopii hienosti totuttua korkeammalta laulavan Klemetin kaveriksi. Toki Litku Klemetti on ennenkin vieraillut 1980-luvulla, mutta ei tällä tavalla rytmikästä karibialaista musiikkia popularisoineiden artistien hengessä.
Noin puolet levyn lauluista edustaa Klemetin sosiaalisessa mediassa mainitsemaa ”kovaa poppia”. Niistä muutaman kertosäkeessä kaikki tuntuu olevan vähän liiankin kovalla. Musiikki ei hengitä.
Funny Girl on selvästi studiossa rakennettu levy. Siinä ei ole samaa soiton hurmaa ja sen tuomaa hyvää fiilistä kuin yhtyeen ensimmäisillä albumeilla. Lusijaneidon loppu tosin on kuin tehty lavalla laajennettavaksi.
Sanna Klemetti on näppärä tekstittäjä. Sanat sopivat hyvin musiikkiin, mutta tällä levyllä varsinaista sisältöä on aika vähän.
Klemetti tykkää ripotella sanoituksiin viittauksia populaarikulttuuriin. Nyt ne kohdistuvat The Supremesiin, Maustetyttöihin (”Toisinaan on niin ankeaa, että vain Maustarit lohduttaa”), Tori Amosiin sekä yhdysvaltalaiseen koomikkoon Fannie Briceen. Suosittu Funny Girl -musikaali kertoo Bricen elämäntarinan.
Litku Klemetti: Funny Girl. Is This Art?, 2024.