Kaiken läpäisevä katse

Kännykkäkamera tarkentaa omiin kasvoihin. Miten muut katsovat minua? Onko minulla tarpeeksi näkyvyyttä? Elämme situationisti Guy Debordin hahmottelemassa spektaakkelin yhteiskunnassa, jossa kuvallisuus hallitsee.

Leena Krohnin Näköisyys-romaani käsittelee ajankohtaista aihetta: kuvan voimaa ja katseen valtaa.

Menestynyt taidemaalari Lysander tekee tilausmuotokuvia, mutta pyytää kiireiden vuoksi kollega Horkkaa tekemään töitä puolestaan.

Studiolle saapuu yksitellen eri alojen ihmisiä. Mallit puhuvat ja Horkka maalaa heitä, luonnostellen heistä mielessään samalla luonnekuvia.

Kun malliksi tulee kiltin näköinen mies, joka on tappanut monta kertaa, Horkka miettii näköisyyden ja olemisen yhteyttä. Tappaja on päässyt medialoisteeseen.

101-vuotias nainen haluaa poseerata Horkalle alastomana. Hovioikeuden tuomari analysoi oikeuslaitosta, oikeudenmukaisuutta ja syyllisyyttä. Semifilosofiset keskustelut ovat ehtaa Krohnia.

Tuttua tuotteliaalle kirjailijalle on myös allegorisuus: ihminen edustaa tiettyä ajattelutapaa. Esimerkiksi Lysander tekee malleista hyvin näköisiä, hyperrealistisia muotokuvia. Hänellä on tieteellinen maailmankuva. Kaikki on siinä, mikä näkyy.

Leena Krohn on kirjoittanut pitkän tuotantonsa alusta asti eläinten ja luonnon puolesta.

Näköisyydessä eläimet ja kasvit asetetaan moraalisesti ihmisen yläpuolelle. Eläinten katseissa on tietoa, johon ihmisellä ei ollut pääsyä. Maailman pienimmälläkin ötökällä on sielu ja kohtalo, puu on ”hän”.

Horkka on kirjan omatunto, mutta teos­ välttää Krohnin pahimmat moraaliset osoittelut.

Teknologiaa Krohnin kirjoissa pohditaan aina kriittisesti. Nyt kohteena on tekoäly, jonka avulla syntyy vain ”mukaihmisten” kasvoja. Eikä Krohn olisi Krohn, ellei kirjassa katsottaisi vinoon nykyajan hölmöjä ilmiöitä. Influensseri-malli on pinnallinen, mikä on aika pinnallista kritiikkiä influenssereita kohtaan.

Myös hyviä kysymyksiä esitetään: miksi influensseri teetättää itsestään muotokuvan, kun hän voi milloin vain ottaa itsestään uuden selfien.

Krohnin esseekokoelma Mitä en koskaan oppinut (Teos, 2021) herätti jonkin verran huolestunutta keskustelua, koska siinä esitettiin konservatiivisia näkemyksiä sukupuoli-identiteetin transitiosta.

Esseisti yhdistää sukupuolen moninaisuuden vääränlaiseen individualismiin, kriitikko Joonas Säntti kirjoitti Nuoressa Voimassa ja siteerasi kirjaa: Facebookissa kukin voi kustomoida sukupuolioptionsa kuten mielii. Niitä on siellä 58.

Näköisyydessä Horkka saa asiakkaikseen nuoret Therian-sisarukset. Therian tarkoittaa ihmistä, joka identifioituu eläimeen. Sisaruksista toinen samaistuu kissaan, toinen kettuun. He haluavat tulla maalatuksi naamarit yllään.

Horkka pohtii, etteivät ihmiset voi vaihtaa lajiaan, vaikka mitä tekisivät, sillä kullakin lajilla oli omat maailmansa, aistinsa ja kykynsä.

Edellinen palauttaa mieliin Krohnin esseiden asenteet. Suhde Therianeihin kuitenkin muuttuu pariinkin otteeseen. Horkka alkaa nähdä toisin. Näkemyksiä ei lukita yhteen asentoon, mikä on teoksen ansioita.

Parasta Näköisyydessä on se, miten monipuolisesti siinä tarkastellaan katsetta ja kuvaa.

Horkka maalaa kankaalle ihmisen kaunistelemattoman olemuksen, ei sitä omakuvaa, jonka malli toivoo näkevänsä.

Ihminen voi nähdä muiden kasvot, mutta ei omiaan.

Horkka itsekin on vieraiden silmien saalis, hänet oli nähty ja köykäiseksi havaittu. Itsensä voi nähdä peilin kautta, mutta silloin kyse on ihmisen kuvasta, heijastuksesta.

Horkka miettii kaikkinäkevää silmää, joka katsoo yksilöiden läpi ja jolle Horkka tuntee olevansa tilivelvollinen. Yliminän tarkkailua ei pääse kukaan pakoon.

Näitä kirjan keskeisiä ajatuksia monien muidenkin soisi pohtivan, kun he seuraavan kerran kohdentavat kameran kasvoihinsa. 

Leena Krohn: Näköisyys. 157 sivua. Teos, 2026.