Pimenneen maailman yhdistämät

2 MIN

Kolmannessa osassaan Synkkiä aikoja lastensarjakuva Lightfall kulkee hyvin pelottaviin maisemiin.

Yhdysvaltalaisen Tim Probertin noin 9–12-vuotiaille suunnattu teos­sarja on tyylilajiltaan fantasiaa. Osat toimivat myös yksittäin luettuina. Jo edeltävät osat Viimeinen liekki ja Linnun varjo ovat olleet täynnä komeaa värikylläisyyttä ja syvästi tunteikasta kerrontaa. Synkkiä aikoja menee astetta vakavammaksi. Nyt käsitellään pelkoa, surua ja toivottomuutta.

Tarinassa eletään maailman hätätilan aikaa. Kaikki on menossa huonompaan suuntaan. Pahat olennot ovat valtavan vaarallisia, ja outo lieju pyyhkii yli kokonaisia kaupunkeja. Asuinplaneetta Irpa on vajonnut pimeyteen ja pitäisi keksiä keinot auringon palauttamiseksi.

Pieni seurue matkaa synkän maiseman halki Tiedon linnakkeeseen – siis kirjastoon – etsimään ratkaisua. Maailman pelastamista eivät johda suuret ja mahtavat vaan tiedonjanoinen orpotyttö Bea, raihnaiseksi käyvä Possuvaari sekä kotinsa ja koko kansansa sodassa menettänyt Cad.

Aikuinen lukija havaitsee tunnelmassa yhteyden todellisen maailman sotauutisiin ja ympäristöhuoleen. Lapsilukijalta ei kuitenkaan vaadita muuta kuin heittäytymistä sarjakuvan jännittävään maailmaan, joka on synkkyydestään huolimatta turvallinen. Tulen loiste pimeässä ei edusta vain vaaraa, vaan myös iltanuotiomaista lumoa. Vakavinakin aikoina on lupa löytää iloisia ja mukavia hetkiä.

Luontevasti ja tuputtamatta teos ohjaa sivistymään. Bealla on paljon tietoa, eikä hän jää myöskään käytännön asioissa toimettomaksi. Hän osaa opettaa mielen hallintaa, ystävyystaitoja ja yhteyttä luonnonympäristöön. Taidoistaan ja vastuullisuudestaan huolimatta Bea on tavallinen lapsi, joka kantaa mukanaan rimpulaa jousipyssyä. Hän kasvaa, ja kasvuun kuuluu myös havahtuminen omaan vajavaisuuteen. Täydellinen ei tarvitse olla. Bea myös ymmärtää, että muillakin on omat henkilöhistoriansa, jotka voivat olla monin tavoin rikkinäisiä.

Synkkiä aikoja on vivahteikasta fiktiota, josta lapsi saa suojakerrosta todellisen elämän tilanteita varten. Vahva visuaalinen kerronta ei aina tarvitse edes dialogia tuek­seen vaan on taitavaa ja runsasta myös edetessään toisinaan ilman tekstiä.

Kirjan lopussa on tarjolla ihastuttavia salakirjoitusmalleja: aakkoset kuvitteellisilla galduurin ja pellydirin kielillä. Tarina ei pääty vaan jatkuu kohti tuntematonta, ja sitä varten on hyvä osata useita kieliä. 

Tim Probert: Lightfall: Synkkiä aikoja. Suomentanut Kati Valli. 244 sivua. WSOY, 2025.