Arvio: Kissani Jugoslavia kertoo Suomen albaanien kohtaloista
Esikoiskirjailija Pajtim Statovci osaa kirjoittaa ja tietää sen.
Kosovossa syntyneen Pajtim Statovcin esikoisromaanin, suomeksi kirjoitetun, kannessa kerrotaan miljöö kolmella rakennuksella, Helsingin tuomiokirkolla ja presidentinlinnalla sekä Mostarin sillalla. Pikkukuvien yllä, kuunsirpin alla irvistelee valtava musta kissa ja antaa romaanille nimen: Kissani Jugoslavia.
Etsin kirjan ulkoasusta vastanneen henkilön nimeä. Ei löydy. Jo kolmas tämänsyksyinen Otavan romaani ilman kansikuvan tekijän nimeä. Miksi? Onko graafikoiden yli pyyhkäissyt vaatimattomuuden aalto?
Pajtim Statovcia ei vaatimattomuus ole tukehduttanut. Hän tietää osaavansa kirjoittaa ja kirjoittaa vaateliaan moniaineksisesti.
Kissa ei ole romaanin tärkein asia. Kiinnostava matelijakin tarinassa liikuskelee, kuningasboa. Eläinsymboliikka tuntuu jäävän aika lailla irralleen.
Ilman symboliikkaakin romaanilla on yllin kyllin kerrottavaa.
Sen keskeiset henkilöt ovat nuori albaaninainen Emine, joka sittemmin kasvaa perheenäidiksi ja maahanmuuttajaperheen äidiksi, sekä hänen poikansa Bekim, suomalainen opiskelija, jolla on maahanmuuttajakokemusten lisäksi rasitteena seksuaalinen vieraus. Poika haaveilee lähtevänsä maailmaan kertomaan kaikille sorretuille viestinsä: ”Me jäämme eloon.”