Voimaantumisen imitaatio

VIesti ei yleensä lupaa hyvää. Planssi elokuvan alussa kertoo: ”Tämä fiktiivinen tarina on tositapahtumien innoittama.”

Kaunis rietas onnellinen -elämäkerran lopussa kerrotaan samanlaisilla teksteillä Kaija Koon saavutuksia laulajana. Myyntiluvut eivät ilmeisesti ole fiktiivisiä.

Kirjallisuuskriitikko Maaria Ylikangas sanoi SK:lle, että biofiktion voisi hävittää. Lajityypissä kirjailija usein korottaa vähemmistön edustajan ääntä fiktiivisellä tarinalla, jossa historiallinen kehys uhkaa kadota.

Elokuvissa biobuumi tuottaa luokattomia puolimusikaaleja, joilla nostetaan tekijänoikeuksien arvoa. Suomalaisissa sankarirakennelmissa päähahmo on monesti saatu näyttämään naurettavalta, kuten Cheek-kalkkuna Veljeni vartijassa.

Tytöt tytöt tytöt -draamassa ansioitunut Ilona Ahti on ohittanut sudenkuopat käsikirjoituksessaan. Ei nähdä Kaija Koon ylipsykologisoivaa lapsuutta tai pelkkää kuvitettua ansioluetteloa. Juoni kuitenkin aaltoilee tyypillisesti suosion ja sen hälvenemisen välillä.

Selma Vilhunen aloittaa ohjauksensa keikkamenolla 1980-luvulta, kun Kaija Kokkola on jo tyyppi musiikkipiireissä.

Oona Airola on harjoitellut heilahtavat maneerit huolellisesti. Hänen laulunsa on eläväistä imitaatiota, joka on hämmentävän lähellä alkuperäistä tummuutta.

Autoritäärinen isä kuolee yllättäen, eikä äiti tue, kun tytär jähmettyy esiintyjänä. Huomio viedään parisuhteeseen. Avioparin sanaleikit, hölmöily ja intoilu ovat elokuvan vahvuus. Ei haittaa, vaikka viisikymppinen Jari Virman on ikäloppu näyttelemään parikymppistä Markku Impiötä. Kun Virmanin ja Airolan yhteiskohtauk­sissa elokuvallinen ikonimaalaus unohtuu, syntyy laatudraamaa. Yhdessä he luovat tuulikellohengellisen laulajahahmon, joka rohkaisee lamassa rakkaudella.

Omaehtoisena ohjaajana tunnettu Vilhunen on tehnyt äärikaupallisen elokuvan, jossa on näppäriä ratkaisuja. Musiikin luominen kulkee läpi elokuvan, mutta teos ei muutu jukeboksiksi. Kotivideoilla tuodaan karheaa ajankuvaa. Menestysmontaasi ohitetaan tyylikkäästi äänellä.

Kun tulkitsijan ja biisintekijän suhde tulehtuu, alkaa musiikkibion pakkopulla: päihteinen tappelu. Kaija Koo pysyy silti läpi elokuvan riettaana hekottelijana, joka kohtaa vähättelyä, mutta ei pelkisty uhriksi.

Nyanssit katoavat, kun aletaan rakentaa keski-ikäisen supernaisen brändiä. Erityisen fanisuhteen korostaminen nolostuttaa.

Bioelokuva kulkee vääjäämättä kohti huipennusta, jossa vaikeudet voittanut taiteilija astuu palvovan jättiyleisön eteen. 

Selma Vilhunen: Kaunis rietas onnellinen. Elokuvateattereissa 18.2. ★★★