Ennen kansankotia

2 MIN

Ruotsalainen menestyskirjailija Katarina Wennstam tunnetaan jännitysromaaneista, joiden keskiössä on seksuaalinen väkivalta ja naisten oikeus määrätä ruumiistaan. Kuolleet naiset eivät anna anteeksi kertoo jo nimellään, että samoilla teemoilla jatketaan. Tällä kertaa menneessä maailmassa, 1890-luvun Tukholmassa.

Historiallinen rikosromaani voi olla toimiva tapa saada mennyt elämään. Esimerkiksi Virpi Hämeen-Anttilan sisällissodan jälkeiseen Suomeen sijoittuva Kalle Björk -sarja on avartanut kuvaa aikakaudesta, joka historianopetuksessa tahtoo jäädä sotien jalkoihin. Wennstam palaa vuoteen 1895 ja muistuttaa, millaista taistelua nykyiset itsestäänselvyydet kuten naisten itsemääräämisoikeus ovat vaatineet. Romaanin voi lukea myös ajankohtaisena kannanottona siihen, miten nopeasti viime vuosisadan aikana saavutetut edut voi menettää.

Kuolleet naiset eivät anna anteeksi -romaanin ohjelmallisuus tuntuu yllättävän raikkaalta, koska se yhdistyy taitavaan juonen ja jännityksen rakentamiseen. Kuva yhteiskunnasta, joka jakautuu seurapiireihin ja hengissä hädin tuskin sinnittelevään työväkeen, on mustavalkoinen mutta realistinen.

Varallisuus- ja terveyserot ovat jäätäviä kuin östermalmilaisen sisäpihan huussi talviyönä kuolleen piian löytyessä. Pian­ paljastuu, että muillekin piikatytöille on ”käynyt huonosti”. Poliisia asia kiinnostaa lähinnä siveyden­valvonnan ja sikiönlähdettäjien kitkemisen kannalta. Eri luokkia edustavien naisten sakki päätyy yhteen ottamaan totuudesta selvää. Jäljet johtavat yhteiskunnan yläkerroksiin.

Kertomusta kuljetetaan ompelijan, kotiapulaisen, seuraneidin ja porvarisrouvan näkökulmista. Taustatarinoissa toistuvat väkivalta, kuoleminen abortteihin tai synnytykseen ja sukupuolitautien leviäminen ilman pätevää hoitoa.

Romaani viljelee tilastofaktoja naisten historiasta – tiesitkö, että sata naista vuodessa kuoli fosforimyrkytykseen yrittäessään aborttia tulitikuista lantratulla liemellä – mutta se on kiinnostunut myös fyysisestä kokemuksesta ja historian materiaalisuudesta. Korsetti sekä puristaa että tukee. Sametti ja silkki vaativat paljon kantajaltaan, mutta myös tuottavat iloa. Taitava ompelija liikkuu luokkien välillä kuin näkymätön agentti, näkee ja kuulee intiimeimmät salaisuudet.

Rikas ajankuva nostaa romaanin liukuhihnadekkarien yläpuolelle. Mätäpaiseita jää puhkottavaksi kokonaisen kirjasarjan tarpeiksi. 

Katarina Wennstam: Kuolleet naiset eivät anna anteeksi. Suomentanut Christine Thorel. 437 sivua. Gummerus, 2026.