Kaukomailta kasvihuoneisiin
Huomiot huonekasvien kulttuurihistoriasta ovat kiinnostavia, Silvia Hosseini kirjoittaa.
2
MIN
”Kasvinmetsästyksen historia on tarina kaiken itselleen haalivasta ihmisestä”, kirjoittaa kasviarkeologi ja -biologi Teija Alanko. Kasvien tutkimuksen historia kiehtoo mieltä, mutta synkkä totuus on, että luonto ja alkuperäiskansat ovat suuresti kärsineet tästäkin kolonialistisesta projektista.
Alangon kriittinen suhde aiheeseen nousee tekstissä esiin usein, mutta teoksen muodossa se ei näy. Kultaköynnös ja unelma esittelee Joseph Banksin (1743–1820) ja Carl Peter Thunbergin (1743–1828) tapaisia botanisteja konventionaaliseen tapaan, suurmies kerrallaan. Näitä ”kasvinmetsästäjiä” vieläpä kutsutaan ”seikkailijoiksi” ja ”kasvimaailman sankareiksi”. Jää epäselväksi, onko määritteet tarkoitettu ironisiksi.
Rakenteen ja sävyn lievistä epäjohdonmukaisuuksista huolimatta teos tarjoaa paljon kiehtovaa tietoa kasveista ja kasvitutkimuksesta. Emmi Kyytsösen toteuttama kaunis ulkoasu houkuttelee lukemaan. Kirjan suljettuaan tietää, miten kasveja kuljetettiin valtamerilaivojen haastavissa olosuhteissa ja miten ananasta kasvatettiin suomalaisissa kasvihuoneissa. Temaattisten lukujen lomassa esitellään tuttujen ja harvinaisempien huonekasvilajien taustaa.
Huomiot huonekasvien kulttuurihistoriasta ovat kiinnostavia: ”Useat lajit päätyivät ensin tieteilijöiden kasvihuoneisiin, joista ne eri reittejä kulkeutuivat porvareiden saleihin ja köyhemmän väen tupiin.” Esimerkiksi fiikukset olivat vielä 1900-luvun alussa säätyläisten kasveja, kunnes niistä innostuivat porvarit. Kun villitys meni porvariston parissa ohi, fiikuksiin ihastuvat alemmat kansanluokat, ja pian niitä alettiin pitää ”köyhien kasveina”. Myös kasvimuoti näyttää siis noudattavan sosiologi Pierre Bourdieun teoriaa, jonka mukaan alemmat yhteiskuntaluokat jäljittelevät ylempää.
Miestutkijoiden lisäksi Alanko kertoo naisten osuudesta lajitiedon kartuttamiseen. Naisten kiinnostus kasvien keräilyyn ja lajien määrittelyyn edusti ainakin välillisesti ”samaa häikäilemätöntä omankädenoikeutta, jota miehet suoraviivaisemmin toteuttivat”. Poikkeuksiakin oli, esimerkiksi taiteilija Marianne North (1830–1890), joka halusi ikuistaa kasvit niiden omassa ympäristössään.
Alanko kirjoittaa sujuvasti, joskin modaalisia lauseenvastikkeita tekstissä runnellaan harvinaisen runsaasti. Modaalinen lauseenvastikehan ilmaisee tekemisen tapaa. Jopa purjehduksesta mitään tietämätön ymmärtää, ettei se voi tapahtua ”kasveja keräten”, eikä sodan kiemuroihin voi sotkeutua ”selviytyen”. Ensin sotkeudutaan ja sitten hyvässä lykyssä selviydytään.
Teija Alanko: Kultaköynnös ja unelma. Huonekasvien historiaa. 208 sivua. SKS, 2025.