Myyttiä moninaisempi

2 MIN

Suomen historian emeritaprofessori Irma Sulkunen on viettänyt eläkepäiviään tutkijan tarkkuuttaan ja valtavaa asiantuntemustaan hyödyntäen. Tuloksena on suurmiesmyytin taakse katsova elämäkerta kansallissankariksi jo omana aikanaan kohotetusta Elias Lönnrotista (1802–1884).

Kansallismieliset yliopistopiirit ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura rakensivat määrätietoisesti kuvaa vaatimattomasta torpan pojasta, joka pyyteettömästi ja ahkerana toimi koko kansan hyväksi kokoamalla ja tallentamalla kansanrunouden sisältämän suuren tarinan Kalevalan muotoon.

Lönnrot haluttiin niin Suomen kielen ja kirjallisuuden professoriksi kuin kielitaistelun esikuvaksi. Yksi tärkeä sankarillisuuden pönkittäjä oli vuonna 1931 ilmestynyt Aarne Anttilan kirjoittama elämäkerta.

Irma Sulkunen kuvaa kattavasti Lönnrotista muodostunutta kuvaa ja vertaa siihen aikalaisaineistoa, muistitietoa ja niistä tekemiään päätelmiä. Suurmiesroolin odotuksiin vastaaminen oli Lönnrotille pitkään ristiriitaista ja raskasta. Kuten aina, myytin takaa löytyy paljon julkikuvaa moninaisempi henkilö.

Sulkunen sivuuttaa lähes täysin Lönnrotin julkaisutyöt, joiden esittelemiseen tulkintoineen saisikin varmasti käytettyä toiset 400 sivua. Elias Lönnrot ja hänen pitkä varjonsa keskittyy toimintaan ja Lönnrotin persoonaan ja kertoo Lönnrotin sisäisestä kamppailusta varman toimeentulon ja kutsumuksen välillä, yksinäisyydestä, perhe-elämästä ja läheisten kuolemien aiheuttamista reaktioista. Sulkunen kuvaa asiantuntevasti käytännöllisiä asioita, kuten sitä miten sairauksista ja menetyksistä oli tapana puhua.

Uusi Lönnrot-kuva on enemmän kuin yhden henkilön kuva. Elias Lönnröt ja hänen pitkä varjonsa valottaa syvempiä rakenteita. Miten meille menneistä syötetty tieto oikeastaan rakentuu? Miten yhteiset ihanteet ovat syntyneet? Julkisen ja yksityisen kuvan tai pinnan ja syvärakenteiden välisten erojen ja yhteyksien ymmärtäminen ovat tärkeitä taitoja juuri nyt.

Kerronnallisten keinojen avulla luotua dramatiikkaa ylistävän tietokirjatrendin aikana Sulkusen teksti edustaa perinteisempää, analyyttisyyden, tarkan lähdetyön ja vankan tietopohjan ohjaamaa tietokirjoittamista.

Jälkimaku on se, että lukijalle alussa tarjoiltuihin kysymyksiin vastataan niin hyvin kuin nykyajasta käsin vain on mahdollista. Sulkunen luo Lönnrotista hyvin koherentin ja paikoin intiiminkin kuvan, mutta silti ajallinen etäisyys ja tiedolliset aukot ovat rehellisesti näkyvissä. 

Irma Sulkunen: Elias Lönnrot ja hänen pitkä varjonsa. 413 sivua. SKS, 2025.