Pikkusievästi läheisyydestä
Jos suomalaisessa nykyrunoudessa on jokin valtavirta, se on se, jota voisi kutsua vaikkapa arjen metaforisoinniksi. Tällaiset runot kuvaavat hetkiä elämässä koukeroisen kuvakielen kautta, niin että syntyy epätodellinen vaikutelma. Kaija Rantakarin neljäs runokokoelma Kertosäe lukeutuu juuri tähän valtavirtaan.
Ohuen kirjan kannessa näkyy lukemattomia kiilteleviä käsiä. Kädet ja kosketus ovat teoksen toistuvin yksittäinen motiivi. Punaisena lankana kulkee rakkaussuhde. Pienten rakkaudenosoitusten kuvailuun käytetään niin omaperäisiä ja herkkiä metaforia (”kumarrut puhaltamaan minua kuin kynttilöitä / liekkejä syttyy ei sammu”) kuin latteuksiakin (”kosketuksessa kädet toteuttavat / perimmäistä tehtäväänsä”). Samalla tavoin Rantakarin runojen elliptinen tyyli – yhdellä sivulla korkeintaan muutamia rivejä, jotka näyttävät ensi silmäyksellä irrallisilta – on parhaimmillaan tehokasta ”less is more” -logiikan mukaisesti. Välillä rivit jäävät niin irrallisiksi ja ympäripyöreiksi kuin miltä näyttävätkin.
Joukkoon mahtuu myös sellaisia rivejä kuin ”eikä yksikään hedelmä / ole ollut olematta kukka”. Oivaltavaa kyllä, mutta mitä sillä oikeastaan halutaan sanoa? Kuva auton alle jääneestä mustarastaasta ja rivi ”elimet ovat elämistä varten” on groteskiudessaan kiinnostava, mutta tässä kokoelmassa yksinään riitasointuinen. Jos tällaista elämän, kypsymisen ja kuoleman kuvastoa olisi ollut enemmän, se olisi tehnyt kokoelmalle hyvää ja tarjonnut kahden ihmisen rakkaudelle paralleelin, joka olisi vienyt teosta eksistentiaalisten kysymysten suuntaan.
Nyt Kertosäe on kaikkien rappukäytävässä etenemisten ja eteisen peiliin katsomisten kanssa pikemminkin tavanomaista ihmissuhdekuvausta. Sen intohimoisuuskin on porvarillisen kohtuullista. Jos vertaa vaikkapa erääseen toiseen metaforisoituun läheisyyden kuvaukseen viime vuosilta, Riitta Cankoçakin runoelmaan Ei ole turhaa (Poesia 2019), jälkimmäinen räjäytti runouden keinoin koko todellisuuden rakkauden edessä, kuohui joka suuntaan hallitusti kuin massiivinen suihkulähde ja tempaisi mukaansa asioita aina maailmanpolitiikasta lähtien. Siihen verrattuna Kertosäe on lähinnä pikkusievä.
Toisin kuin Cankoçak, Rantakari kuitenkin on jokaisella aiemmalla teoksellaan päätynyt vähintään palkintoehdokkaaksi ja Kertosäe on tullut isolta kustantamolta. Tämän pitäisi herättää kysymyksiä siitä, mitä tässä maassa pidetään arvokkaana taiteena.
Kaija Rantakari: Kertosäe. 54 s. WSOY, 2023.