Söpöys särkyy

Taiteessa taituruutta voi olla myös kauneuden hylkääminen. Niin on tehnyt Juliana Hyrri kolmannessa sarjakuvakirjassaan Lellikki. Rujosti piirretyt hahmot elävät taustoissa, jotka on sutaistu viitteellisesti.

Uutta tyyliä varten Hyrri opetteli uuden tekniikan. Hän on maalannut kuvat guassiväreillä ja piirtänyt viivat niiden päälle lyijykynällä.

Sisältö pysyttelee tutuissa teemoissa. Hyrri on ammentanut lapsuudenmuistoistaan myös edellisissä teoksissaan Satakieli joka ei laulanut (2019) ja Päivänkakkarameri (2022), jotka on piirretty herkemmin.

Hyrri syntyi Virossa vuonna 1989. Perhe muutti Suomeen, kun hän oli alle nelivuotias. Lellikki alkaa kesällä 1997, kun päähenkilö on menossa toiselle luokalle.

Lapsuuden viattomuuden kiistäminen on kaikkien kolmen teoksen teema. Lellikissäkin lapsuus näyttäytyy synkkänä. Perheväkivalta ja koulukiusaaminen rehottavat yleisinä ja arkisina. Lapset tietävät aikuisten yksityiselämästä enemmän kuin aikuiset heidän arjestaan.

Erityisen terävästi Hyrri kuvaa sosiaalisia hierarkioita ja verkostoja. Ne muuttuvat koko ajan. Parhaat kaverit voivat osoittautua aika huonoiksi. Petokset ja pettymykset muuttavat myös varhaisia ihastumisia.

Hyrrin aiemmissakin kirjoissa on ollut kohtaamisia elämän pimeiden puolien kanssa, mutta Lellikissä potkaisee varsinkin lasten keskinäinen kilvoittelu suosiosta ja sen kääntyminen kiusaamiseksi.

Päähenkilönsä Hyrri jättää ilman nimeä. Lellikki hän on lähinnä haaveissaan. Hän saa kärsiä kiusaamisesta ja hyljeksimisestä ainakin oman osansa. Raastava on kohtaus, jossa kukaan ei tule synttäreille.

Hyrri ei tee päähenkilöstänsäkään viatonta. Hän vaihtaa roolia kiusaajaksi heti, kun tarjoutuu liittolainen.

Yleisen käsityksen mukaan koulukiusaaminen keskittyy yhteen tai harvoihin uhreihin, mutta Lellikin perusteella se näyttää pikemmin lasten kanssakäymisen perusmuodolta, kuin leikiltä muiden joukossa.

Ehkäpä lapsuuden ylimalkainen vallankäytön opettelu muuttuu joillakin teini-iässä systemaattiseksi ja harkituksi kiusaamiseksi.

Lellikki on esineenäkin tarkkaan harkittu kokonaisuus. Hyrri on pakannut sen söpöihin kansiin, joissa kiiltokuvat vievät ajatukset tyttöjen auvoisiin leikkeihin. Osa on kohopainettu aivan kuin kansiin olisi todella liimattu tarroja.

Sisällä söpöys särkyy. Rosoinen visuaalisuus sopii sekä aiheen synkkään käsittelyyn että ilmentämään hämärtyviä muistoja. Kertojaääni pysyy lapsen ajattelussa ilman jälkiviisauden helpotusta. 

Juliana Hyrri: Lellikki. 272 sivua. WSOY, 2025.