Rakkautta muurin varjossa
DDR:n luhistumista kuvaava Kairos jättää poikkeuksellisen syvän jäljen, Tommi Melender kirjoittaa.
3
MIN
SaksalaisEN Jenny Erpenbeckin (s. 1967) romaani Kairos on mestarillinen tutkielma vallasta ja rakkaudesta. Se liikkuu yksilötasolla mutta laajenee yhteiskunnallisiin ja historiallisiin ulottuvuuksiin.
Romaani sijoittuu 1980-luvun lopun Itä-Saksaan. Parikymppinen Katharina ja viisikymppinen Hans tapaavat sattumalta kadulla. Pian heistä tulee rakastavaisia, ja myöhemmin muutakin kuin rakastavaisia, sillä lemmen huumasta ei ole pitkä matka vihan syövereihin.
Tasavertaisesta suhteesta ei voi puhua, sillä Hans ottaa itselleen opettajan roolin ja alistaa Katharinaa välillä sanoilla ja välillä myös piiskalla.
Hans on tunnettu ja tunnustettu kirjailija, palvontaa odottavan miesneron arkkityyppi. Hän vetoaa Katharinaan tavalla, jota Katharina ei täysin ymmärrä tai halua ymmärtää.
Hans ja Katharina haaveilevat eräänlaisesta rakkauden utopiasta, niin syvästä ja lujasta liitosta, että mikään ei vedä sille vertoja. Suhteensa alussa he uskovat utopiaansa oikeasti, mutta vähitellen utopia alkaa muistuttaa heidän kotimaataan, luhistumispisteessä olevaa DDR:ää.
”Valtiosta on tullut hampaaton, surkea, vanha rakki”, Hans kuvailee.
Suhdettaan Katharinaan Hans luonnehtii ”ihmeelliseksi luomukseksi” ja odottaa Katharinan noudattavan hänelle käsikirjoitettua roolia.
Pimeät voimat pääsevät Hansissa valloilleen, kun hänen pelkonsa toteutuu: Katharina antautuu seksiin nuoren miehen kanssa.
Painu helvettiin, Hans raivoaa. ”Heitit meidän ihmeellisen luomuksemme paskatunkiolle.”
Vähät siitä, että Hans on itse naimisissa ja lisäksi pahimmanlaatuinen häntäheikki, joka ei voi kuljeskella kaupungilla törmäämättä vanhoihin rakastajattariinsa.
Kairoksen piinaavimmissa jaksoissa Hans alistaa Katharinan nöyryyttäviin katumusharjoituksiin samalla kun itse mässäillee omalla kärsimyksen kokemuksellaan.
Kairos tarjoutuu ilmeisen tarkoituksellisesti luettavaksi allegoriana.
Saksan demokraattinen tasavalta esiintyy humaanina poliittisena utopiana, mutta ylevät periaatteet murskautuvat väkivallan ja valvonnan alle.
Kauniista tulee rumaa, aivan kuten Hansilla ja Katharinalla. Hans on ehta DDR:n kasvatti, jonka varhaisvuosia varjostavat kansallissosialismin muistot. Hän kertoo olleensa mielellään mukana Hitler-Jugendissa.
Katharina puolestaan edustaa nuorta sukupolvea, joka ei tunne muunlaista todellisuutta kuin Berliinin muurin jälkeisen. Muurin takana kangasteleva länsi on samaan aikaan käsittämättömän lähellä ja käsittämättömän kaukana.
Kun Katharina matkustaa rautaesiripun taakse Kölniin sukulaisten luokse, hän hämmentyy tavaroiden paljoudesta, ostamalla ostetusta yltäkylläisyydestä.
Erpenbeckin taidosta ladata merkityksiä yksityiskohtiin kertoo kohtaus, jossa Katharina eksyy kölniläiseen pornokauppaan ja menee tolaltaan.
Länsi kerskakuluttaa kaikkea, myös libidoaan: ”Kiihtymys kulkeutuu hänen alaruumiiseensa kuin lihaveitsi.”
Olen lukenut paljon kirjoja ja katsonut paljon dokumentteja DDR:n viimeisistä vuosista ja Berliinin muurin murtumisesta, mutta Jenny Erpenbeck kuvaa tätä historiallista ajanjaksoa tavalla, joka jättää syvemmän jäljen kuin faktapohjainen tarkastelu.
Kairos onnistuu siinä missä romaanit parhaimmillaan: se sukeltaa syvälle inhimilliseen kokemukseen ja kytkee toisiinsa yksilötajunnan hienovaraiset liikkeet ja ympärillä vellovan historian kauaskantoiset jyrähtelyt.
”Se, mikä ennen oli tuttua, on nyt katoamassa”, Katharina miettii.
”Niin kaikki hyvä kuin huonokin katoaa.”
Kommunismin romahdus tuo vapauden, mutta vapauden mihin? Olla asiakas, kuluttaja?
Kairos ei nostalgisoi DDR:ää, vaan heittää vaivihkaa kysymyksen siitä, ovatko myös ylivertaisina esiintyneet läntiset ihanteet muuttuneet irvikuvikseen.
Jenny Erpenbeck: Kairos. Suomentanut Jukka-Pekka Pajunen. 408 sivua. Tammi, 2025.