Kone hiljaa, täällä ­ajattelen minä

Matemaatikko ja fysiikan nobelisti sir Roger Penrose sanoo: sitä ei pitäisi kutsua tekoälyksi, sillä koneella ei oikeasti ole älyä. Sellainen edellyttää ihan oikeaa tietoi­suutta.

Filosofi-yritysvalmentaja Lauri Järvi­lehdon kirja Konemieli tuntuu vahvistavan asian. Kirjan alussa ihminen määritellään ykkösnisäkkääksi. Kone muovaa, muuntaa ja suuntaa energiaa.

Mutta se mieli: ”Mieli ymmärretään yksilön sisäisenä, henkisenä olemuksena, jossa ajatukset, tunteet ja tietoisuus ilmenevät.”

”Sisäinen”, ”henkinen”, ”ajatukset”, ”tunteet” ja ”tietoisuus” – niin, mikään näistä ei tuntuisi istuvan koneeseen. Aivan liian inhimillistä.

Kaksoisprosessointiteoriat ja systeeminen psykologia ovat käytössä, kun sukelletaan ihmisen moninaisuuteen. Tietoinen puoli on vain osa. Mukaan tulee ”tiedostamattomia prosesseja ja ympäristöön ulottuvia vuorovaikutussilmukoita”. Tietoisuus mutkistuu ja kerrostuu – ainakin teoriassa.

Ihmismieli mielletään yleensä kielen kautta. Mutta vanhimmat viisaat linjalla Hegel, Schopenhauer, Goethe ja Freud sanoivat paljon tiedostamattomasta ihmisestä. Kun ihmismieltä pohtii mieli itse, tajuaako se täysin itsensä?

Nykyään pohditaan, onko eläimillä tai jopa kasveilla mieltä, tietoisuuttakin. Universumin tai kvanttitason hiukkasten mieltäkin joku yrittää mieltää.

Mielen teorioita on kuudenlaisia. Mieli on 1. henkeä, 2. materiaa 3. laskennallinen tulos, 4. moduulien setti, 5. vuorovaikutusta ja 6. mielestä maailmaan laajeneva ilmiö.

Mieli on siis yhä mysteeri, koska sitä ei voi määritellä tyhjentävästi. Se on opittua ja perittyä, algoritmista ja reflektoivaa, jotain kaikissa ja silti jotain yhteistä. Kukaan ei tiedä, missä se varsinaisesti sijaitsee.

Koneäly on helpompi. Se on tekemällä tehty. Tarina alkaa 1800-luvulta Charles Babbagen differenssikoneesta neuroverkkoihin ja generatiiviseen tekoälyyn. Kone­oppiminen on tilastoja, todennäköisyyksiä ja hyödyllisiä tehtäviä tuloksineen.

Tekoäly on meille jo tuttu, vaikka emme ajattelisi sen ajatuksia. Netti ja videopelit pyörivät sen voimalla. Tekoäly voi olla mielemme jättilaajentuma, simulaatio-organismi.

Nyt vielä ammattilaiset erottavat tekoälyn ihmisestä, mutta jatkossa ei ehkä enää.

Itse haluaisin tavata mokailevan tekoälyn, jolla on sumea henkilöhistoria, ihastuksia, absurdi älyttömyys hallussa ja kuolemanpelko puserossa. Sitten sitä ei erota ihmisestä, mutta onko se enää hyödyksi? 

Lauri Järvilehto: Konemieli. 159 sivua. Tammi, 2025.