Erään termin matka

Auktoriteetti ja poliittinen ylivoima. Muun muassa tällaisilla sanoilla on kuvailtu hegemonian termiä ja käsitettä. Nykyään sitä käytetään laajasti humanistisessa tutkimuksessa ja yhteiskuntatieteissä, mutta oli myös ajanjakso, jolloin termi oli täysin hukassa.

Italialaisfilosofi Giuseppe Cospito jäljittää Hegemonia-teoksessaan tärkeän poliittisen termin syntyä ja kehitystä perinpohjaisesti, vaikkakaan ei erityisen mukaansatempaavasti. Cospito on erikoistunut italialaisen politiikan filo­sofiaan 1500-luvulta 1900-luvulle.

Lähdetään antiikin Kreikasta. Termin taus­talta voidaan löytää verbi hegeomai, jota Homeros käytti merkityksissä edetä, johtaa ja näyttää tietä.

Hegemonia tarkoitti Kreikassa yhden kaupunkivaltion poliittista, taloudellista ja sotilaallista ylivaltaa muihin kaupunki­valtioihin nähden. Käsitteellä viitattiin yleisemmin myös kreikkalaisen kulttuurin ylemmyyteen.

Cospito erottaa hegemonian despotismista ja tyranniasta, joilla on samantyyppinen kaiku.

Jälkimmäisistä puuttuu hallitsijoiden ja hallittujen välinen yhteisymmärrys. Platon kutsui hegemoniaa pakkovallaksi, joka perustuu alistettujen suostumukseen. Kaikki jakoivat samat arvot.

Antiikin roomalaiset tunsivat johtamisen ja käskemisen käsitteet, mutta hegemoniaa­ ei Roomassa tunnettu. Sana ei esiintynyt latinankielisessä kirjallisuudessa, ja se oli pitkään kadoksissa.

Vasta Lenin toi termin kunnolla takaisin. Hän kirjoitti siitä esimerkiksi vuoden 1905 vallankumouksen yhteydessä: proletariaatin piti saavuttaa hegemonia.

Hegemonian kattavimman teorian on esittänyt Lännen Leniniksi kutsuttu italialainen marxilainen filosofi Antonio Gramsci. Hän kirjoitti aiheesta Vankilavihkoissaan vuosina 1929–1935 ollessaan fasistien sellissä.

Gramscin mukaan yhteiskunnallinen johtajuus täytyy luoda ja voittaa monilla eri alueilla. Gramsci-jakso on Hegemonia-teoksen keskeisin ja paras.

Nykypäivään tultaessa Giuseppe Cospitolla on termistä niukasti sanottavaa. Erityishuomion ansaitsevat jälkimarxilaiset politiikan teoreetikot Ernesto Laclau ja Chantal Mouffe. He ovat yhdistäneet hegemonian radikaaliin demokraattiseen politiikkaan.

Laclaun ja Mouffen mukaan politiikassa on aina kyse vallasta ja intressikamppailusta – ajatus on mitä ajankohtaisin. 

Giuseppe Cospito: Hegemonia  – ­Homeroksesta sukupuolentutkimukseen. Suomentanut Tapani Kilpeläinen. 206 sivua. Niin & näin, 2024.