Uskomusten tehosta

Amerikkalainen Nathan Hill näyttää erikoistuneen eeppisiin kirjoihin, joita voi halutessaan kutsua suuriksi amerikkalaisiksi romaaneiksi. Esikoisteos Nix oli yli 700 sivun mittainen, kolmessa eri aikatasossa kulkeva kertomus äidistä ja pojasta Ajan Ilmiöiden ruumiillistajina.

Toisessa romaanissa, yli 600-sivuisessa Wellnessissä, seurataan psykologi Elizabethin ja valokuvaaja Jackin elämää. Aikatasoja on nytkin kolme. Molemmat ovat lapsia 1980-luvulla ja tutustuvat toisiinsa 1990-luvun alussa. Nykyhetkessä, vuodessa 2014, pari asuu Chicagossa pienen poikansa kanssa.

Heidän kauttaan upotaan ajan megailmiöihin: itsehoitoteollisuuteen, psyyken manipulointiin ja Facebook-algoritmeihin. Tyylilajina on psykologisen realismi väritettynä hellävaraisella satiirilla. Wellness on erittäin vetävää mutta liiankin helposti tulkittavaa kirjallisuutta.

Elizabeth työskentelee Plasebotutkimusinstituutissa, jonka sivuorganisaatiossa Wellnessissä paljastetaan heppoisia hoitokeinoja. Plasebo kuitenkin toimii, Elizabeth huomaa. Tarvitaan vain oikeanlainen ”konteksti, tarina, rituaali, metafora ja uskomukset”. Kun hänestä tulee Wellnessin johtaja, lumelääkkeellä aletaan auttaa asiakkaita pään sisäisissä ja ihmissuhdeongelmissa.

Plasebo on tietenkin metafora. Kirjan keskeinen ajatus kuuluu: kun ihmisiä ”painostetaan selittämään toimintaansa tai ajatteluaan, he syöksyvät tyhjän päälle ja keksivät jonkin tarinan. Ja sitten, uskomatonta kyllä, he myös uskovat tarinansa”.

Elizabeth tulee vauraasta suvusta, jonka menestys perustuu vedätyksiin, joita kaunistellaan jälkikäteen. Jackin perhe on vaatimaton, mutta sielläkin vääristellään totuutta. Jackin isä uskoo höyrypäisiin salaliitto­teorioihin. Harhakuvitelmat yhdistävät amerikkalaisia, mikä on Hilliltä hyvä huomio.

Elizabeth alkaa epäillä omaa suhdettaankin harhakuvitelmaksi: onko hänen ja Jackin tarina vain kauniisti kuorrutettua plaseboa, johon kumpikin uskoo.

Pari tarvitsee uuden tarinan, ”vähän mysteeriä”. Vierailu poly­amoristisissa orgiois­sa kuitenkin vain syventää aviokriisiä.

Hilliä on verrattu Don DeLilloon, ja lievää yhtäläisyyttä voikin havaita. Ihmiset toimivat kummankin kirjoissa teknologian ja median ehdollistamina.

Elizabeth saattelee joka ilta poikansa nukkumaan rauhoittavalla Muista tilata kanava­ -lauseella, jonka poika on oppinut Youtubesta – silkkaa DeLilloa. Hill on silti DeLilloon verrattuna moralisti. DeLillon universumista on turha etsiä hahmoa, jonka moraalinen omatunto alkaisi kolkuttaa kuten Elizabethillä.

Hilliä on rinnastettu toiseenkin maanmieheensä, Jonathan Franzeniin. Molemmat kirjoittavat tuhteja romaaneja. Franzenin hahmojen psykologia on uskottavampaa monitahoisuudessaan.

Hetkittäin Hillillä on psykologista oivallusta, kuten käänteentekevässä kohtauksessa, jossa pari kuulee ulkopuolisten suusta totuuksia suhteestaan.

Asioiden välille vedetään silti liian suoria yhteyksiä. Elizabethia ja Jackia yhdistää se, että molemmat ovat joutuneet olemaan varuillaan toisen vanhempansa kanssa. Tällä selitetään yksi yhteen heidän käytöstään aikuisina.

Hillillä on taito kytkeä suurromaanin palat toisiinsa, mutta juuri siksi kokonaisvaikutelma näyttää mekaaniselta.

Harmillisinta on, ettei kirja uskalla ajatella keskeistä ideaan­sa – plaseboa ja sepittämisen pakkoa – pitkälle. Olisi ollut uskaliasta viedä ihmiset ja asiat vaikeasti suunnistettavaan tilaan, totuuden ja valheen tuolle puolen.

Sen sijaan plasebon ajatus pehmennetään. Ihmisiä ei voi estää uskomasta tyhjään, mutta usko voi olla myös lempeää ja myötätuntoista. Tarinointi voi kannatella ja ihmiset voivat viisastua. Mitäpä muuta suurelta amerikkalaiselta humanistilta voi odottaa. 

Nathan Hill: Wellness. Suom. Antero Tiittula. 636 s. Gummerus, 2024.