Ministeri vastaan kapitalismi
Suomessa data on alipolitisoitunut, Timo Harakka väittää.
Vuoden 2009 kirjassaan Luoton loppu Timo Harakka kuvasi paheksuen, miten Paavo Lipponen oli punikki, josta tuli sulava markkinademari. Se pilkka taisi osua omaan nilkkaan.
Harakan aloitettua poliitikonuransa sosiaalidemokraattina on vaikuttanut hetkittäin siltä, että politiikassa on jotakin aivojen kielialueita syövyttävää.
Poliitikko Harakan kirjallisia kiemurteluita seuratessa on kaivannut toimittaja Harakkaa, joka osaa tiivistää ja viiltää.
Harakan finanssikriisikuvaus Luoton loppu ja eurokriisin perkaus Suuri kiristys ovat journalistista tietokirjallisuutta parhaimmillaan: perehtynyttä ja terävää paahtoa teknisistä asioista, joiden monimutkaisuus ei kärsi esitystavasta. Datakapitalismi kriisien maailmassa päättää trilogian. Jo asiallisen raporttimainen nimi poikkeaa edeltäjien sävystä. Toimittaja Harakka olisi ehkä kirjoittanut dataloukusta tai tietovankilasta.
teos ilmestyi jo talvella, joten sitä saattoi erehtyä luulemaan Harakan vaalikirjaksi. Onneksi kirja on enemmän.
Sitä lukiessa herää hämmentävä kysymys: onko teknologisella osaamisellaan ylpeilevä Suomi tosiaan maa, jossa ensimmäisen kattavan ja kriittis-penseän yleisesityksen digijättien dominoimasta maailmasta kirjoittaa istuva demariministeri. Ja vieläpä virkakautensa lomassa.
Ministeri Harakka tietää onneksi, että jos nykymaailmassa haluaa sanoa jotain vailla pelkoa seuraamuksista, se kannattaa piilottaa kirjaan. Harvemmin A-studiossa kuulee kärkipoliitikkojen lataavan tällaista tekstiä: ”Suomessakin jotkut naiivit poliitikot on saatu innostumaan ’innovaatioista’ ja ajamaan ’disruptiota’, vaikka sitten uhrattaisiin kotimaiset työpaikat Piilaakson pääomasijoittajien maailmanvalloitukselle.”
Ministerin diplomaattisuutta on sen verran, että Woltia ei mainita nimeltä.
Suomessa data on alipolitisoitunut, Harakka linjaa. Ministerinä hän on huomannut, että se, mikä meillä on ”objektiivista ja viatonta teknistä neuvonpitoa”, on suurissa EU-maissa miljardien eurojen taloudellinen intressi ja suurvaltapolitiikan väline, joka läpäisee yhteiskunnan kaikki osa-alueet.
Erityisen arvokkaalta tuntuu, miten Harakka onnistuu selkokielistämään EU:n datataloutta koskevia lainsäädäntöaloitteita, joita tunnetaan kirjainryppäillä DMA, DSA, DGA ja DA.
Toimittajana hävettää, eikä lainkaan vähän, miten suomalainen media on jättänyt EU:n datapolitiikan kiemuroiden selventämisen ministerin viraabelityöksi.
Harakka on markkinatalouden ystävä, mutta kapitalismi-ideologiaa hän ei siedä. Juuri siitä datataloudessa on sanatarkasti kyse: pääomien kasaamisesta ja kasautumisesta.
Kaikki data kannattaa ahnehtia, koska se saattaa muuttua joskus tulevaisuudessa rikkauksiksi, ja niin googlet ja facebookit toden totta ovat tehneet.
Samalla niistä on tullut teknologisen kehityksen hidasteita: jos pienempi kilpailija yrittää kehittää jotakin uutta ja hienoa, digijätti ostaa sen pois.
Harakka vaatii fiksusti, että datapääomia pitäisi voida verottaa kuten muitakin pääomia. Yhteiskunta häviää kaksin verroin, kun Uber syrjäyttää kotimaisen taksifirman ja tämän veronmaksu lakkaa. Uber taas siirtää voittonsa Hollantiin verosopimusten piiriin.
Ranskassa on kerätty satoja miljoonia digiveroa vuodesta 2019, mutta EU-neuvostossa Ranskan malli ja OECD:n digiveroehdotus jäivät sikseen.
Vastustajien joukossa oli Suomikin. Perusteluna oli verotuksen perusperiaatteiden muuttuminen. ”Eikö kuulostakin kamalalta”, Harakka vinoilee.
Viimeisessä luvussa kuitenkin fiilistellään sitramaisesti kyberfyysistä fuusiota, Nokian 6G-suunnitelmia ja Suomen vientivalttimahdollisuuksia.
Kyllä se poliitikko on.
TImo Harakka: Datakapitalismi kriisien maailmassa. 168 s. Siltala, 2023.
