Korjaavia kokemuksia

Kirjan ansioihin kuuluu elämän rikkinäisyyden ja korjaavien kokemusten kuvaaminen, Virpi Alanen kirjoittaa.

romaani
Teksti
Virpi Alanen
2 MIN

Yhdysvaltalainen kirjailija Shelby Van Pelt käsittelee esikoisromaanissaan ikääntymisen, menetysten ja surun teemoja. Merkillisen fiksuja olentoja ilmestyi englanninkielisenä vuonna 2022, saavutti suursuosion ja herätti kansainvälisen kiinnostuksen. Kirjan pohjalta on tehty myös Netflix-elokuva.

Luonnonsuojelullista näkökulmaakin romaanissa on, mutta sellaisella amerikkalaisella viisteellä, ettei ihmisen ensisijaisuus hetkeksikään unohdu. Vanha ärtynyt mustekala ja vanha vakaa nainen ovat kyllä hauska päähenkilökaksikko, mutta toislajisen kanssa kommunikointi on tarinassa kokonaan valjastettu alleviivaamaan ihmisten merkitystä ja hyvyyttä.

Täällä Suomessa olemme tottuneet ympäristötietoudeltaan syvällisempiin teoksiin. Jos Van Peltin teosta vertaa omien kansainvälisten menestyskirjailijoittemme Iida Turpeisen tai Mariia Niskavaaran esikoisromaaneihin, se tuntuu köykäiseltä. Suomalaisessa nykykirjallisuudessa ympäristöhuoli ja eläinten oikeudet tiedostava asenne on totuttu ilmaisemaan painokkaammin.

Van Peltin romaanin ansioihin kuuluu elämän rikkinäisyyden ja korjaavien kokemusten kuvaaminen. Kirjailija tarkastelee tavanomaisen elämän hankaluutta ja karisseita unelmia, ja samalla jokaiseen hetkeen kytkeytyvää kohtaamisen ja muuttuvan elämäntilanteen uudelleen haltuun ottamisen mahdollisuutta.

Sanomaltaan romaani operoi perustasolla kehottaen kommunikoimaan myös muiden kuin itsen kaltaisten kanssa, olemaan kiltti eläimille ja pidättäytymään tekemästä yleistäviä oletuksia kanssaihmisistä.

Tyyli tuntuu välillä naiivin opettavaiselta, mutta kirja nostaa esiin tärkeitä asioita ja lunastaa paikkansa välittävän yhteisöllisyyden puolestapuhujana. Pienet epäuskottavuudet eivät tämän kirjan maailmassa haittaa. Van Pelt pääsee vähän näpäyttämäänkin lukijaa sillä, että ihmisyyttä pohtiva mustekala tuntuu uskottavammalta kuin se, että ihmiset koko ajan tarjoavat apua ja tukea toisilleen.

Menetyksiä kokeneen ihmisen toimintaa Van Pelt kuvaa osuvasti. Elämän on joka tapauksessa jatkuttava, asiat hoidettava ja sotkut opittava siivoamaan, kuten päähenkilö Tova tekee ja opettaa nuoremmilleen.

Merkillisen fiksuja olentoja on helppo­lukuinen ja lämminhenkinen romaani, joka ei yritäkään selittää koko maailman tilaa vaan pysyy yksilöiden kokemuksissa. Teos on yllättävän sisällökäs, vaikka on raken­teeltaan varsin tavanomainen, juoni- ja ihmis­suhdevetoinen romaani. 

Shelby Van Pelt: Merkillisen fiksuja olentoja. Suomentanut Kristiina Drews. 431 sivua. WSOY, 2026.