Paatos kajahtaa ­kiinnostavasti

Nykyrunoutta lukiessa voi päätyä pyhän äärelle. Erkka Filanderin Siemenholvi luo hartaudelle tilaa konkreettisesti. Hervottoman painoisen runoteoksen liki A3-kokoisten sivujen kääntely onnistuu parhaiten tyynyillä tuettuna istuma-asennossa. Kirjaesine pakottaa vetäytymään lukukammioon keskittyneesti, ja myös sisältö vaatii viitseliästä hiljentymistä.

Monia historiallisia kerroksia niellyt, eri suuntiin harova teos lainaa massaansa muun muassa suoraan ortodoksisista teksteistä. Ytimessä on nykyisen välittömyyttä palvovan maailmanmenon kritiikki, joka parahtaa esiin epätoivon kyllästämänä: ”materian tulee levätä sielulla toisin”.

Maailmanlopun kuvastoa viljelevät runot jyrähtävät yksilökeskeiselle talouskasvua ihannoivalle elämälle, joka on johtanut ilmastokriisiin ja sotiin. Myyttisen aineksen ja kirjallisuuden kerrostumien yhteentörmäys puolustaa muistamisen tärkeyttä.

Tuhoutuvan maailman raunioilla tarvitaan totutun länsimaisen elämäntavan sijaan toisenlaista selviytymisstrategiaa. Sitä löytyy vaikkapa luostarista, välineestä, ”jolla mitataan, / kuinka vähimmästä / voidaan ammentaa / kaikki”.

Suurten aiheiden edessä kieli on jopa profetoivaa. Dramaattisimmat uudisyhdyssanat kuten ”nytholvi” uhkaavat kääntyä ontoksi suurellisuudeksi ja käyvät hermoilleni lukiessa. Kokonaisuutena paatos kajahtaa saarnatuolista kiinnostavasti. Oi-huudahduksistakin kuoriutuu ilmaisuvoimaisia. Alun ja lopun sonettien välissä vuorottelevat fragmenttijaksot ja säemuotoiset runot. Rekisterit vaihtelevat vanhasta suomesta raivokkaaksi manifestoinniksi, kirouksien syytämisestä romanttiseksi vyöyrytykseksi ja rukouksiksi: ”Anna ruohon pysyä vihreänä, / jotta sammakot voivat piiloutua siinä.”

Siemenholvi on monella tapaa poikkeuksellinen teos, joka tarjoaa nykyrunouden ilmaisupalettiin vakiintuneen, väljästi asetellun fragmentin sijaan pöheikkömäistä anteliaisuutta. Filanderin kieli on kauttaaltaan harkittua, mutta valtavissa fragmentti­aukeamissa on tuhlailevan yltäkylläistä runsautta.

Itse runous on teoksessa säilö tai pyhättö, jossa kielen elävyyttä varjellaan aikojen yli itämisen toivossa, kuten päättävässä sonetissa:

”Ihmeitä saattaa sana säilyttää, / hehkua salamoinnin ilmeiden, / makuja nauravien esineiden; / ei haalistu, vain minän menettää.”

Siemenholvi on merkittävä kirja, joka kuvaa ja herättää vimmaista rakkautta suomen kieleen. 

Erkka Filander: Siemenholvi. 354 sivua. Poesia, 2025.